Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Mopon osa

Ensin kerron mananmajoille menneen mieheni
kertoman tarinan:
Oli vanha seppä, jolla oli pieni paja. Pajan oven yläpuolella oli kyltti:

- Taotaan viitakkeita -

Muuana päivänä putosi lentokone jonnekin lähistölle,
seppä kiirehti paikalle ja toi sieltä pajalleen jotain romua.

Seuraavana päivänä oven yläpuolella oli kyltti:

- Taotaan viitakkeita -
- Korjataan lentokoneita -

Minä taidan kirjoittaa portille kyltin:

- Tuoreita munia -
- Puretaan mopoja -

Isoinveli soitti aamulla ja pyysi:
Mamma toisitko tullessasi siitä minun mopostani
äänen vaimentimen, jos Sinulle käy?

Käyhän se, missä se sijaitsee, luuletko että selviän?

HÄN USKOO JA LUOTTAA MINUUN,
näinkin delikaatissa asiassa.

2 kommenttia:

Millan kirjoitti...

:D Voi, mikä juttu. Ei puuttunut siltä sepältä itseluottamusta. Vielä mukavampaa on kuitenkin, kun joku toinenkin luottaa - niinkuin sinuun
tuo isoinveli :)

Maria Veikontytär kirjoitti...

Niin on. Kaikki he ovat niin mahdottoman ihania ja mukavia ja kamalia ja ärsyttäviä :)
Minulla oli onni sairastua niin "vakavasti", että eläke poksahti pyytelemättä. ONNI oli siinä että uskalsin siinä tilanteessa muuttaa kauas tänne, samalla sain aikaa Heille, kaiken sen ajan mitä luulin olevan vähän. Ha haa, eipä ne ennusteet aina pidäkään paikkaansa.
Toivorikasta päivää sinulle Millan.
Kantaisin edes hieman kuormaasi jos
kykenisin. Nyt minä pullistelen!