Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









perjantai 4. maaliskuuta 2011

Lupaus

Annoin tänä iltana LUPAUKSEN

Tunsin jo sen antaessani, etten toden näköisesti
pysty sitä pitämään. Tunnen siitä surua.

Olemme täällä kaksin Poikanen ja minä.
Iltsatu-tuokiot ovat Hänen kanssaan niin
antoisia, silloin keskustellaan menneestä päivästä
ja tulevista. Kaikesta!

Sitten, pienen tauon jälkeen Hän kysyy minulta:

Ethän Mamma jätä minua koskaan?


Lupasin, etten.
Mitä Sinä olisit sanonut?

7 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Vaikka kysyjä olisi ollut aikuinen mies, olisin vastannut samoin. (edellyttäen tietysti, että kyseessä olisi ollut oma mies)

Maria Veikontytär kirjoitti...

Kiitos Sirkku.
Tämä oli kauhein kysymys johon tämä Poika on minut pannut vastaamaan.

Itken tässä kyyneletöntä itkua.

Katjusha kirjoitti...

Ääh, minuukin rupee täällä herkistämään....elämän suuria kysymyksiä. Vastaisin: en jätä koskaan!

Maria Veikontytär kirjoitti...

Katjusha!
Kiitos! Näitä vastauksia kai minä kalastelenkin, oikeastaan joku poikkipuolinenkin kelpaisi. Panisi ajattelemaan, en osaa/kärsi ajatella
toisin.
Poikanen on niin "pahassa iässä"!

Olin 4v. kun oma Äitini jätti minut,
nousi yöllä vierestäni ja kuoli siihen sängyn viereen.
Olinkohan jo kerennyt kysyä Häneltä, jättäisikö Hän minut ja mitä Hän oli luvannut.
Enhän minä ole Poikasen äiti, Mummo olen, en vain nää eroa.

Millan kirjoitti...

Luulenpa, etä Poikanenkin, tarpeeksi isoksi kasvettuaan, tajuaa, että et tosiaan jätä koskaan. Olet aina läsnä sydämessä, muistoissa ja asioissa, joita olet opettanut, silloinkin, kun joudutte olemaan erossa..

Vaan olipa riipaiseva kysymys pikkuiselta mieheltä.

Unknown kirjoitti...

Eihä tollassee kysymyksee voi vastata ku kahel taval. En jätä sekä en eläissäni jätä.
Oikein teit, älä murehi turhaa ja väistämätönt.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Millan!
Riipaiseva se oli.
Minä olen erinomainen nukkuja, viime yönä valvoin.

Partapappa!
Olen kaikkien kolmen pojan kanssa puhunut kuolemasta. Isot eivät kuitenkaan koskaan (16 ja 13)ole itse ottaneet puheeksi.

Poikanen itse ottaa joskus, tuskin
ymmärtää vielä, lieneekö tämäkään kysymys sisältänyt sitä, minulle sisälsi.
Yöllä yksin asiat saavat joskus
hurjia mittoja.