Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









lauantai 5. maaliskuuta 2011

Muotojen runsautta

Tässä mökissä ja sen tanhuvilla,
ei saa otetuksi kuvaa jossa ei olisi ludetta
jossain nurkassa.

Kesällä kana, talvella kissa!

Nytkin varustauduin ja valmistauduin,
näytin, haistatin, en maistattanut kuvaamisen kohteeni.

Olivat tyytyväisiä!
sitten keskityin asetelmoimaan tämän aamuiset
kanan kevennökset (sanoi Mammani).

Painoin laukaisinta, siinä sitä on taas yksi kissa.

Asiani oli:
juuri pesästä otettu muna on
fyysinen kokemus.
Pinkeäksi jännitettyä silkkiä,
niin sopiva syvälle kämmeneen.

P.S. Pari pientä pätkää olen nähnyt Munamiehestä,
minua se ei kovasti heiluttanut sinne eikä tänne.

Minä olen tiennyt jo kauan että
MUNAT OVAT YKSILÖITÄ



4 kommenttia:

Partapappa kirjoitti...

Ohanne, yksilöit.
Pentuna haettii Hipilt ain kananmunii. Tuoreit ku olivatten, ei meinannu keitetyst munast irrota kuori sit millää.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Eikä irtoo vieläkään.

Ja miten täydellinen on muna; ravintoarvoiltaan, muodoltaan, väreiltään ja jätteettömyydeltään.

Kana ja muna (vähän kukkokin;))täydellinen täydellisyys!

Sirkku kirjoitti...

Muistui mieleen takauma varhaisesta lapsuudesta, kun pujotti kätensä kanan pesään ja löytyi muna! Muistan, miten pienen tytön sydän alkoi pamppailla kiivaasti ja oli kiire löytämään lisää ja päästä kertomaan äidille.
Mummolassa kananpesien etsiminen navetanylisiltä oli ihan salapoliisihommaa ja siinä oli täti mukana. Munia löytyi niin järjettömän paljon, ettei siinä ollut enää mitään jännitystä.
Mietin äsken kaupasta tullessani, kun vastaan käveli pulu, että pulu ei taidakaan enää olla lempieläimeni. Olen vähän kahden vaiheilla, onko tämänhetkinen lempieläin kana vai lehmä. Ehkä kana. Voi olla realistisempi minulle!

Maria Veikontytär kirjoitti...

Minäkin olen ollut "munametsällä", vaikka kaupunkilaistyttö olinkin.

Se munien etsimistalo ja ihmiset kuuluvat vieläkin elämääni.

Jos pitäisi valita lehmän ja kanan välillä, en voisi valita.
Nykyaika vain tekisi kenties valinnan mahdottomaksi.
Ei ole paluuta siihen vanhaan maatalouteen joka sisälsi kaiken.

Minun on kuitenkin helppo nähdä Sinut Mummona kotipaikallasi ja vastuualueenasi jonkinmoinen kanala
vaikken enneunia nääkkään:)