Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









torstai 3. maaliskuuta 2011

Wiljami ja Lennu

Olenhan minä kai sen sanonut että luulen Lennun olevan
pikkuisen jälkeen jäänyt.

Eihän se alku niin loistokas ollut,
vaikea synnyttäjälle eikä helppo syntyjällekään.

Minulla oli vuosia sitten suloinen narttukissa Siiri nimeltään.
Siiri oli arka, tai paremminkin,
se ei osannut luoda suhdetta minun jälkeeni
yhteenkään ihmiseen.

Siiri teki yhden pentueen,
kolme kaunista balettitossuista tyttöpentua,
emonsa näköisiä mustavalkoisia.

Ensimmäinen hiipui vuorokauden vanhana.
Pilli ja Pulla näyttivät selviytyvän, mutta kyllä ne jäi pieniksi.
Melko pian Pillistä huomasi ettei se kehity terveen pennun lailla.

Se oli iloinen ja leikkisä, ei kuitenkaan näyttänyt oppivan
juuri mitään. Hyppäsi ja putosi, kiipesi ja putosi
mutta yritystä riitti.
Siiri imetti sitä puolivuotiaaksi.
Sen jälkeen se oppi syömään lenkkimakkara murusia ja
edam juustoa, ei mitään muuta.
Kahdeksan kuukauden ikäisenä se asettui pesälaatikkoonsa
nukkumaan , ei noussut enää ylös,
katsoi kun sitä kävi silittämässä.

Sammui hiljaa kuin kynttilä, hiipumalla.

Hei Wiljami!
Leikitkö minun kanssa!

Lennussa on samanlaista kissojen omien sääntöjen
oppimisvaikeutta kuin oli Pillissä.

7 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Tuli mieleen lastenpsykologiasta termi "kontaktivaikeuksien piirteitä".
Voiskohan Lennulla olla kyse jostakin tällaisesta?
(En kyllä rupea kissapsykologiksi)
(Maatalouskoululainen sanoi tuossa: "Mitä jos sinusta tulee sitten mummolassa kissamummo?")

Katjusha kirjoitti...

Meillä tuo Pikkuinen-Pekka on myös "hiukan" jälkeenjäänyt. On toisinaan niin raasukka, mutta silti niin hellyyttävä ja tunteita herättävä, niin kultainen poika.
Surullinen tuo sinun kertomasi kissatarina, nyyh....

Maria Veikontytär kirjoitti...

Sirkku!
Kylläpä olikin tarkka ja hyvä ilmaisu "kontaktivaikeuksien piirteitä". Pillissä niitä oli paljon ja Lennussa mausteeksi.

Wiljami kestää näitä piirteitä pisimpääm vanhoista kissoista.

Katjusha!
Huomasin P-P:n ja Lennun samanlaiset piirteet kun kävin "Teillä".
Enkä pidäkään Lennua sairaana, onpahan vain keskiverrosta pokkeava. Suloinen tämäkin, touhottaja.:)

Siirin tarina oli surullinen, loppujen lopuksi, tarina päättyi vielä surullisemmin, Siirin jalka murtui eräänä kesäisenä yönä, seuraavana päivänä tein lopettamispäätöksen, se oli surullista.

Partapappa kirjoitti...

Meil on ny sattumusten kautta viimisimmän poikueen 1. syntyny ja 6. syntynny. Kokoero on huomattava, 1. on kakskertaa isompi ku 6. 1. on tyhmänrohkee ja 6. arempi ja enempi hellyyttä kaipaava.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Kyllä kissat onkin mahdottoman erilaisia kaikki. Tosi yksilöitä!

Koira haluaa olla niin ihmisen mieliksi että se piilottaa paljon luonteesta.
Eipä tietty olisikaan helppoa koiran kanssa jos sen pitäisi villinä vapaana, niinkuin kissan.

anna kirjoitti...

Kuulostaa vähän Veikolta :) Tosin se kyllä pärjää hyvin kunhan arki ei muutu ihmeemmin. Jos muuttuu sopeutumiseen ja uusien ruokapaikkojen oppimiseen menee aikaa.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Veikkopa Veikko!
Huonohan se oli Veikonkin alku.
Lennu on kyllä kasvanut ihan muiden mukana, hitaammin vain.

Pilli Pikkuinen oli ihan onneton oppimisissaan. Silmät "näyttivät" oikeilta ja toimivilta, sieltä ei vain tainnut viestit mennä juurikaan eteenpäin.