Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









maanantai 14. maaliskuuta 2011

Liian vähän perunoita, Mamma!

Ennen pehmeitä leikkejä piti kuitenkin
varmistaa josko Wiitä tai pleikkaria...

Tältä uudelta 5-vuotiaalta on helpompi kieltää
kuin siltä pehmeältä 4-vuotiaalta.

Siis Puput peliin, isoveli ja pikkuveli

Tappelevat aina, pitkällä kaavalla

nukkuvat kuitenkin päiväunet niin lähekkäin.

Perunoita ja jauhelihakastiketta, aterian ongelma
otsikossa.

Isoin lähdössä, huutaa ovelta:
Moikka minä meen!

Äiti vastaa:
Seis, seis! Minne?

En tiiä!

Milloin tulet?

En tiiä!

Kiitos! Tämä tarkkuus riittää!

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Noinhase menee ja kuuluuki mennä!

Maria Veikontytär kirjoitti...

...ja lähtö maistuu, melkein 16 v:lle,
muistaakseni maistui äidilleenkin!