Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Kanalassa tapahtuu




Olen ollut hieman huolissani kanalaisten voinnista.

Munat ovat vähentyneet, oikeastaan tuotanto on ihan loppunut,
vaikka tuotanto ei olekaan se tärkein ja ensimmäinen
tavoitteeni, se on kuitenkin merkki hyvin/huonosti voinnista.

Ylähäkki on kokonaan hylätty, se jossa olevaan laatikkoon
on ehdottomasti kaikkien pitänyt saada
munansa munia.

Kaikki ovat tyynesti, rauhallisesti lattialla, kukot ei kieu.

Kaiken kaikkiaan asiat näyttäisivät olevan hyvin, silti...




Vihdoinkin, tänä aamuna,
siirsin pesän tutkiakseni miksi se on hylätty?

Olen joskus nuorena hankkinut leipää lapseni suuhun
hoitamalla tämmöisiä pikkuisia.

Siispä ainoa asia jonka kykenin tekemään, oli tietysti
lasten palauttaminen upeaan höyhenmyttyyn jonka
emo oli niille tehnyt.

Hoitakoon kanat asian luomusti, sitten kun haluavat!

Terveisiä Pienelle Tirtetalle!
Näyttäisköhän Äiti kuvia?




































5 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Kaupungissa syntyneen 4-vuotiaan ensimmäinen arvaus oli "possunpoikasia".
Kyllä oli meillä ihmettä kerrakseen.
On niin harvinaisia kuvia, että täytyy näyttää koululaisillekin, kun tulevat.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Kyllä ne ovatkin possun poikasen näköisiä, vaaleanpunaisia ja puhtaita.
Ruumiinlämpökin on varmasti korkea tuntuivat ihan kuumilta.

Varmasti ovat harvinaista nähtävää sekä kaupunkilais- että maalaislapsille nykyisin.
Yritän saada kasvukuviakin, se voi tosin olla vaikeaa ;)

Peltipaitamies kirjoitti...

Rottia, otaksun...
Kaikenlaisen paheksunnan uhallakin kerron edesmenneestä kollistani, Manne ahtisaaresta, joka rotanpesän löydetyään poimi suunsa täyteen uuden satokauden hedelmiä, eli rotanpoikasia. Arviolta 8kpl.
Muutama jäi toisen kissan gurmeeksi.
Siinä näyssä oli vähän samaa makaaberia huvittavuutta, kuin elokuvassa Kellopeliappelsiinissa.
Kissan suusta sojottaa päitä, jalkoja ja häntiä joka suuntaan, kun se häipyy paikalta lounastunnille.
En suostu kauhistelemaan asiaa, koska luonto on sellainen...
No, jumala rankaisee ja Manne löytyi päivänä muutamana sutuksi yliajettuna tien pientareelta...

Maria Veikontytär kirjoitti...

Oi miten rakastinkaan Kellopelin musiikkia, nyt ei enää mitään mielikuvaa!

Saanko esitellä Hiiren lapsia, 5 kokonaista. En toki paheksu että kissa tekee mitä kissan tulee tehdä tai kanan. En usko että selviävät edes leikkikouluikään. On sen verran riskialttiissa paikassa tämä lastenosasto.
Ovat kanojenkin herkkua.

Peltipaitamies kirjoitti...

Youtubesta vaikuttavaa musiikkia haulla henry purcell queen mary funeral