Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









torstai 16. joulukuuta 2010

Yhä ylös yrittää...

Sisu, on sitkeä. Ei kuitenkaan latuja aukova uskaltaja,
Nuppu-siskon perässä on pysyttävä.


Nyt kuitenkin jo hirvittää, kaula venyyyy


Hyppy jäi pikkuisen lyhyeksi,


Nuppu on jo karkaamassa, liian kaukana seurattavaksi,
nolosta ja epäonnistuneesta viimeisestä noususta
ei ole dokumenttia.

Kuvaajan oli syöksyttävä pelastamaan viini-cooleria, perintövaakaa
(kissanpentupuntaria) ja Salomaan käteisvarapankkia.


Nuppu oli saavuttanut pienen muovikorin,
minä en millään muistanut mitä siinä on.

Jotain tärkeää kuitenkin koskapa paikan olin valinnut
näin vaikeasti saavutettavaksi. Uteliaisuus voitti.
Tuolilta työpöydälle ja arvoitus ratkesi.

Munan kuoria, eikä mitä tahansa kuoria,

Nämä ovat ne kuoret joista Martat kuoriutuivat!






2 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Mikä siinä onkin, että korkealle ja ahtaisiin paikkoihin on pikkukissoilla kova hinku, vaikkei poispääsystä ole aina takeita.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Sitäpä sitä olen minäkin ajatellut , sama vaiva jos sattuvat puuhun juoksemaan:)

Tulin kovasti surullisksi kanasi kuolemasta, se suru on meidän eläinrakkaiden ihmisten edessä.
Oli ihan uusi kuunneltava sanavahvistus kun yritin kommentoida blogiisi. Tämä kone ei ymmärtänyt sitä, eikä ladannut tarvittavaa lisäosaa :(