Muisto ja muistamattomuus

Tänä aamuna huomasin, yksi nuppu,
olkoon se Isälleni, Hänen hautansa on niin kaukana.

Tänä kuluneena syksynä olen ajatellut paljon isääni.
Isääni jota en kerennyt oppia tuntemaan, en edes muistamaan.

Minulla on muistona muutama valokuva. Nuoruudessani
kuvittelin että jos oikein keskittyneenä tuijotan kuvaa
joku muisto Hänestä herää muistamiseksi.

Tuijottelin kuvaa etenkin murrosiässä useinkin, se oli
otettu Käkisalmessa, koska isällä oli siinä sotilasvaatteet,
lienee ollut sota-aika.

Minulla on kuitenkin hassuja pieniä tietoja Hänestä, ne ovat peräisin
Suomen armeijan kantakortista, niitä säilytetään jossain
kallioluolassa. Sellaista voi anoa nähtäväkseen omassa sotilaspiirissä,
niitä ei saa lainaksi, vain luettavaksi siellä paikallisessa toimistossa.

Siis, Minulla on muutama valokuva, veljeni hämärä mielikuva arkusta.

Siinä minun Isäni
Talvisodan Taipaleenjoen sankari

ruskeasilmäinen, 160cm pitkä, kaikki hampaat ehyitä,
tumma tukka.

Minä rakastan Isääni

Siinä se riippuu SÄHKÖtähti
vielä ilman virtaa

Vaikkapa Isälleni

Nämä vien viemisiksi Pojille ja Tyttärelleni,
syömme Itsenäisyyspäivän lounaan uudessa kodissa, yhdessä.

Ehkäpä kerron jälleen kerran Isästäni, tyttäreni Ukista ja
poikien Iso-ukista.