Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









torstai 30. joulukuuta 2010

Nupulle pennut, City Marketista


Nimipäiväkahvit ja kakkua kolmelle
ja kissalle ja kahdelle pennulle

Tuore äiti lopetti melkein hengittämisen


ihaillessaan pieniä

4 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Aivan ihana henkeään pidättelevä kisu :) Niin, ja onnea nimipäiväsankarille!

Maria Veikontytär kirjoitti...

Onnittelen aamulla:)
Huomaatko miten Nuppu nostaa päällimmäisen jalan että "pennut"
pääsevät tissille.

Nuppu on iso tyttö, hyvin vähän toheltaa enää muiden kanssa.

Elina Seppänen kirjoitti...

Voi toista, jopa on hellyyttävää. :D Se on muuten jännä, miten paljon loppujen lopuksi eläimetkin ymmärtävät lelujen ja kuvien päälle. Niu pelkäsi omaa kuvaansa, innostuu koiran näköisistä pehmoleluista...pentuna pelkäsi vinkulelua, jolla oli silmät.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Tämä Nupun reaktio oli hämmästyttävä!
Luuli jo nähneeni kaiken:)

Kun Poikanen asetteli "pennut" sen neitseellisille nisille koko Nupun ruumis tärisi, ja se asettui imetys-asentoon. Kummallinen juttu? Nuppu on heinäkuussa syntynyt, mielestäni ihan pentu.

Samalla tavalla kävi meillä vinku-siilin kanssa. Mies toi sen tuliaisina Peikolle 4kk, ja heitti sen lattialle. Peikko ei uskaltanut liikahtaakkaan kunnes siili pantiin piiloon. Vuosi myöhemmin kun olimme jo muuttaneet tänne Euraan, Peikko hautasi siilin perunamaahan, siellä lienee vieläkin.