Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









perjantai 17. joulukuuta 2010

Aamulla luulin...

...että tästä päivästä tulisi edellisten kaltainen,
semmoinen totutulla tavalla soljuva... ei tullut,

ruokkivaa kättäkin purtiin surutta.

Puolen päivän aikaan (muitakin suruja pakkautui) olin
valmis, soitin Tyttärelle: kevyen Mitä kuuluu puhelun.

Hän sanoi, tule tuohon sohvalle katselemaan kun minä
yritän olla tekevinäni jotain.

Lähdin heti!

6 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Kiitos...olipa mukava iltapäivä...tekemättä mitään ;) Istuttiin jopa vierekkäin sohvallakin

Maria Veikontytär kirjoitti...

Kiitos sinullekin! Pitäisi istua useammin, aina on toinen jonnekin lähdössä.

emtäs jos järjestettäis ensi kesää täällä Äitien ja tyttärien yhsdessä istujaiset!
Jos ei olis tytärtä, ei haittais. Tai tyttärellä äitiä ei sekään olis este. ?

Olisko kiinnostuneita?

Anna kirjoitti...

Ihanaa!

Maria Veikontytär kirjoitti...

Niin minustakin!

Jansku kirjoitti...

Ja minusta! :)

Maria Veikontytär kirjoitti...

Vautsi!