Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









maanantai 13. joulukuuta 2010

Pakkasia pittäissä on päevä männynnä

Itään, autotallin ja navetan välistä nousee kesä-aurinko.

Yritin asetella tuota Karjalan käkeä, mutta itään päin on sen mieli,
sen nokka näyttää suunnan mihin joutsenet ja kurjet keväisin isoina
auroina lentävät.

Kerran olin navetan katolla, naakan pesää piipusta korjaamassa,
kuulin jo kaukaa joutsenten töttöröö-laulua.
Ääni vaan läheni ja hetken luulin että aikovat pudottaa minut katolta,
eivät väistäneet yhtään.

Ylöspäin on vaikea arvioida matkaa, silti arvioin että
muutama metri jäi ilmaa väliin.

Ikkuna länteen, kesällä iltaruuan aikaan
jos istuu tällä puolella pöytää, saa pitää lippahatun päässä.

Aurinko paistaa tuon oikean puoleisen
ikkunan oikeasta reunasta silmiin.

Siinä on kissoille kuukuuspuuta keinutella itseään,
hentoinen on tuo cafe-tanko, kestää minkä kestää.

Syksy on minua kouluttanut näissä asioissa.

Ei kommentteja: