Linnut palaa ja lumet sulaa

Pihavaahtera,
jossa näin keväisin, ennen lehtiä näkee
kaikki ne linnut jotka jotka ovat tulleet jostakin.

Ulkoportaiden edessä, kokeilin jo aamulla,
ilman kahvikuppia tuntuuko samalta kuin edellisinä keväinä,
tuntui, samalta.

Oli siellä tänä aamunakin monenlaisella äänellä
piipittävää höyhenmyttyä, lajeista viis,
joku tarkoitushan se tällä näön heikkenemiselläkin
lienee.

Minulle se on että Luojan lintuja ovat ja aamulla
tuovat hyvän mielen tullessaan. Lajista riippumatta.

Meillä oli iltapäivällä treffit
Isoimman kanssa, klo14.00.

Olimme oikeassa ajassa, melkein.
Treffit olivatkin perjantaina, siis huomenna.

Näimmehän samalla miten kadut sulavat kaupungissa.

Jälkiä

Orava

Peikko jäniksen/rusakon jäljillä

Kauriit

ovat riemastuneet hankiaisista.

...ja mielen vapaus...

Uskomattomat hankiaiset,
tällaisia ei ole edes pysynyt muistissa.

Ei tarvinnut suksiakaan, hanki kantoi silti!

Kun Peikko vihdoin uskaltautui
hiihtäjien perään, koirankin ilo oli huikea,
juoksua, pyöriskelyä ja hangen kestokokeiluja.

Hurja riemu kun kestävyys oli testattu!

Pajunkissoja, tietysti!

...ja saunaan...

Sauna lämpiää

Se on kuulkaa kevät nyt!

Isolla ulkosaunalla on miljoona hyvää puolta.

Ja yksi huono:
Talvipakkasella kun lämmittää saunan ja veden
ostopuilla, se ei naurata. Olen ratkaissut ongelman niin
että joulusaunan jälkeen lämpiää Salomaan sauna
seuraavan kerran keväällä.

Eilen päätin että nyt on kevät,
siispä seurueeni kanssa läksimme lämmittämään
saunaa, musta turriainen kävi myös lauteilla.

Arkkitehtuuria by Hiiriäiti ja pyllähdys

Pehmeä ja lämmin on hiiren lapsien koti.
Turvallisuus näkökohdat eivät aivan kaikiltaosin
täytä lasten kasvun vaatimia edellytyksiä.

Turvallisuus, ihme juttu, se on tai ei.
Jos sitä tuntee, se useimmiten muuttuu muuksi,
iloksi, rakkaudeksi, hymyksi ja kaikeksi sellaiseksi
joka muodostaa elämisen taustan.

Tärkeää on turvallisuuden tuntu!

Sirkun
eilistä postausta lukiessani lukiessani
tämä turvallisuus-asia koukkasi minut mukaansa

Lumen pinta ei ole suuresti
auringosta ja nolla/+ keleistä huolimatta laskenut.

Hupsista!
Lumen pinta on kyllä kovettunut,
itku ja nauru olivat niin lähekkäin että
Mamma ei erottanut rakosta.

Pienen hetken tämä keikahdus piti Poikasta surkeana
ja eteisen lattialla piti levätä ennen riisumista.

Kova ja kaunis on maailma.

Tahtojen taistelua

Tämä veljellinen halaus ei päättynyt niin suloisesti kuin
voisi kuvitella.

Olen jo monta kertaa kertonut kuinka ikä tekee muutoksia
ihmisessä ja ihmisen taimessa.

Tämä TAIMI on ottanut käyttöönsä hyvinkin radikaaleja
ja uusia keinoja saadakseen tahtonsa ymmärrettäväksi.


Kamera on käynyt näkymä jälleen lattiatasolla:

Kanalassa tapahtuu

Olen ollut hieman huolissani kanalaisten voinnista.

Munat ovat vähentyneet, oikeastaan tuotanto on ihan loppunut,
vaikka tuotanto ei olekaan se tärkein ja ensimmäinen
tavoitteeni, se on kuitenkin merkki hyvin/huonosti voinnista.

Ylähäkki on kokonaan hylätty, se jossa olevaan laatikkoon
on ehdottomasti kaikkien pitänyt saada
munansa munia.

Kaikki ovat tyynesti, rauhallisesti lattialla, kukot ei kieu.

Kaiken kaikkiaan asiat näyttäisivät olevan hyvin, silti...

Vihdoinkin, tänä aamuna,
siirsin pesän tutkiakseni miksi se on hylätty?

Olen joskus nuorena hankkinut leipää lapseni suuhun
hoitamalla tämmöisiä pikkuisia.

Siispä ainoa asia jonka kykenin tekemään, oli tietysti
lasten palauttaminen upeaan höyhenmyttyyn jonka
emo oli niille tehnyt.

Hoitakoon kanat asian luomusti, sitten kun haluavat!

Terveisiä Pienelle Tirtetalle!
Näyttäisköhän Äiti kuvia?

Kalakeittoa ja mämmiä

Kalaruuat eivät tahdo tehdä kauppaansa.
Itäisissä provinseissa syntyneenä,
niihin on kuitenkin niin tottunut, ja vanhemmiten Äititytärkin
on oppinut kaipaamaan.

Suuri hämmästyksen aiheeni olikin, muutettuani tänne läntisiin
osiin Isänmaata kuinka vähän täällä onkin tuoretta kalaa tarjolla.

Matikka-aikaan olen saanut yhtenä vuonna keittoon
matikat. Eikä kukko-ahveniakaan ole ollut.
oi haikeutta!

Mämmiä on kuitenkin jo kaupoissa, tänään maistelimme
"uuden sadon" tuokkosellisen.

Isointa on hieman peloteltava sängyn petaukseen
ennen Äidin töistä tuloa.

Suuria asioita

Minun kaveri pelkää pimeää

Sinäkin pelkäsit

Pienenä pelkäsin

Pelkäätkös vielä jotain?

En. Tai pelkään, kummituksia.

Sitten kun minä olen 7 vuotta, en enää pelkää

Mutta sitten kun Sinä kuolet, minä olen surullinen

Minulla ei sitten ole enää Mammaa.

Kuvat, Poikanen

Mamma!
Saanko ottaa kuvia Sinun kameralla?

Saat, kamera on pöydällä

Minä otin jo!

Minä vein kameran jo pois!

Saitko hyviä kuvia?

Sain. Matoista ja lattioista!

Peikko kuntoilee, kevättä näkyvissä

Peikon kunto on talven aikana suorastaan romahtanut.
Syyllisyys on ilmiselvästi emännän.

Aloitimme lauantaina kevyellä lenkillä josta tulikin
(Emännän mielestä) keskiraskas :)
jopa paikoittain hyvin raskas.

Etenkin se umpihankiosuus!

Siinä sitä kevättä!
Kengänpohjan verran pihahiekkaa näkyvillä,
mutta jostain sen on alkaminen,
sen KEVÄÄN!!!

Kevättä pukkaa ja täytekakkuja

Täällähän on kesä!
Pitkällä kaavalla 5-v:ksi kasvanut Poikanen tuumasi.

Maaliskuu / täytekakku kuukausi

Kyllä on Mamma vatkannut munia
viimeisen kolmen viikon aikana.

Näihin juhliin saatiin sentään Isoimmankin
juhlia liitettyä, muutaman päivän etukäteisvirheellä!

Juhlat olivat hauskat ja hyvin eri-ikäisten miespuolisten
kansalaisten juhlat.
Olihan meitä sentään kolme eri-ikäistä naistakin mukana.
(Se tarjoilu, nääs!)

P.S. Jotkut kermat vatkautuvat heikommin
kuin toiset. Nimiä mainitsematta.

Liian vähän perunoita, Mamma!

Ennen pehmeitä leikkejä piti kuitenkin
varmistaa josko Wiitä tai pleikkaria...

Tältä uudelta 5-vuotiaalta on helpompi kieltää
kuin siltä pehmeältä 4-vuotiaalta.

Siis Puput peliin, isoveli ja pikkuveli

Tappelevat aina, pitkällä kaavalla

nukkuvat kuitenkin päiväunet niin lähekkäin.

Perunoita ja jauhelihakastiketta, aterian ongelma
otsikossa.

Isoin lähdössä, huutaa ovelta:
Moikka minä meen!

Äiti vastaa:
Seis, seis! Minne?

En tiiä!

Milloin tulet?

En tiiä!

Kiitos! Tämä tarkkuus riittää!

Savolan Kirjakauppa, Kuopio

Tämän ihanan maailman ovet avautuivat minulle
v. 1953, tietysti en ole aivan varma joko Kirjakauppa- Äitini
vei minut sinne heti vai vähän myöhemmin.

Uskon että melko heti.
Nuo korkeat tiskit muistan, kuin hyvin kauan sitten nähdyn
mustavalkoisen elokuvan pätkän.

Muistan sen ajan JOHTAJAN.
Hänen nimensä oli Johtaja Telen. Hyvin kunnioitettu,
kuten varmaan johtajat olivat, siihen aikaan.

Minä tunsin suurta kunnioitusta kun tuo pitkä ja laiha johtaja
nosti minut tuohon tiskille, hieman pelottavaa oli tuo korkeus.

Varsinkin kun Hän kumartui edestäni jonnekin
hyvin alas, ottamaan laatikosta:

KIILTOKUVIA, minulle!

Yläkuvassa Toinen Äideistäni
toinen oikealta, siellä vähän taaenpana.
Hän näyttää vieläkin niin tutulta ja rakkaalta
vaikka kuva on ollut vanha jo silloin kun minä tulin.

Hänen kuolemastaankin tulee 19.6.2011 jo
51 vuotta. Ikävä on kadonnut mutta haikeus
on talella, ja niin paljon kertomistakin olisi.

Voisin vaikka itkeä pillittääkin siinä pehmeässä sylissä.

Huomaatteko mitkä tikkaat,
niille myyjättäret nousivat hakemaan
kirjoja ylähyllyiltä.

Talven loppuja - toivon

Peikkoa riehututti, sitäpä oli hauska katsoa,
sen vähän ajan mitä se kesti.

Kuntoilu ohjelma on tekeillä
Peikolle ja sen emännälle.

Hankiainen harvinainen,
muistan Minilläkin ajetun hankiaisilla.
Siitä on kauan.

Jokohan tällä määrällä pääsisi lämmityskauden loppuun.
Toki yhden päivän puumäärä on jo pienentynyt,
mutta joka päivä on tuli sytytettävä.

Näin talvisin teen ruuankin puuhellalla.
Ei ole monta kertaa sähköhellan levyt
kuumentuneet tässä mökissä.
Leipomukset paistan sähköhellan uunissa.