Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









tiistai 15. helmikuuta 2011

Vanha rakas projekti-työni

Silloin kauan sitten, kun tein opinnäytetyötäni
maatiaiskanasta, aloitin työni suunnittelun
hyvin laajalta alueelta.

Työn edistyessä olin ihan pakotettu karsimaan osia
suunnitelmistani, ei olisi millään aika riittänyt
suunnitellun otsikon mukaiseen työhön.

Olin kuitenkin niin intoa täynnä että minulla oli
vielä silloin aikaa piirrellä kuvia työni kuvittamiseksi.
Sainhan kuitenkin muutaman kuvan sinne sopimaan.

Onneksi kuitenkin säästin lähes kaikki
prosessissa syntyneet sottaillut paperit.

Tässä niitä muutama!


Ylemmässä kuvassa suunnittelin vielä työhöni
kanan harrastuseläimenä, se osa-alue meni hylkyyn.

Alakuvassa silloiset maatiaiseni, Jussilan kantaa:
Eeva ja pAdam

3 kommenttia:

Partapappa kirjoitti...

Toisille se on annettu toi piirtämisen lahja. Nimim: Lahjaton, täysin...

Millan kirjoitti...

Tuommoiset projektityöt ovatkin niitä parhaita. Niistä jää itselle paljon osaamista ja tietoa muillekin jaettavaksi. Ei ole turhaa tuherrusta niinkuin minun kokemukseni mukaan monet yliopistotason nollatutkimukset.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Partapappa, sinulle sanon että nämä piirustukset olen tehnyt yli 50 vuotiaana. En koskaan ,toistan koskaan ollut ottanut kynää käteeni, uskoen että teen oikean kuvan (näköisen). Olin aivan ihmeissäni!

Siihen perustan väitteeni että jokainen pystyy tämän tasoiseen suoritukseen. Haaskiin menee paperia, paljon. Mutta kuvia syntyy, kokeilepa vaikka.

Millan, tämä taso oli ammatti-instituutti tasoinen koulutus. Minulla hyvin vanha keskikoulu ja koulutasoinen sairaanhoidon ammatti.
Mutta miten rakastinkaan tämän työn tekemistä. Syöpään sairastuminen prosessin aikana ei tehnyt pientäkään katkosta.
Pieni (24sivua) pelkkää maatiaiskanaa, tieto liääntyi, kontakteja syntyi, sairaus tuli hoidetuksi siin sivussa.
Minä olen vieläkin NIIN ylpeä työstäni ja itsestäni!