Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









torstai 17. helmikuuta 2011

Itu-intohimoa ja kukon varpaat

Vuorokaudessa ovat saattaneet kanalan tuuliin
yli puoli vadillista tuhkaa.

Onneksi on oma tuotantolaitos.

Tavallinen "aamupuuro", näin pakkasilla olen lisännyt
rypsiöljyä reilummin.
Auringonkukan idut ovat nyt se paras osa.

Arkinen pöperö syödään kunnes kaikki idut
on kerätty kupuun. Siinä sitä onkin juoksemista
kun jokainen yrittää ehtiä jokaiselle kupille.

Paitsi tietenkin Nikolai, reppana,
ei koske herkkuun kesken työnsä.
Voihan olla että joku kanoista malttaa kohta tulla pesään,
nyt ne vielä juoksentelevat ituja saalistaen.

Jalat eivät ole lukkiutuneet vaikka siltä näyttääkin.
Hirmuiset on äkäisen kukon jalassa näin pitkät kannukset.


2 kommenttia:

Partapappa kirjoitti...

Pikkasen on komeet kannukset kukol. On niil hyvä puolustaa reviiriisä!

Maria Veikontytär kirjoitti...

Kyllä niillä reiän tekee vaikka miehen reisilihakseen housun läpi, olen hähnyt.

Nämä minun Piikkiöläiseni eivät ole vähääkään aggressiivisia, en ole koskaan nähnyt niiden edes uhittelevan.

Kukosta saa kyllä äkäisen hyvin vähällä härnäämisellä.