Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









maanantai 14. helmikuuta 2011

Pojat leipoivat

Saatasko me syödä se piparkakkutaikina,
(joululta jäänyt) vai pitäskö se paistaa?

Saivat itse päättää - leipomiseksi meni.
Isoveli oli pääleipurina, pienellä mamma-avulla.

Kurjat muotit, muistin heti kun näin ne, tulee paljon
invalidipiparityttöja ja -poikia.


Pääleipuri keksi vadelmahillolla koristelun.

ja taikinan muotoilun,

IsoinVeli tuli koulusta kovin koristeltuna,
siinä ne on nyt jonkin aikaa, hieman moitiskelin.
... no Mamma, hieman karkasi käsistä...

Hyviä, monivammaisia pipareita saatiin kuitenkin
kaksi pellillistä.
Poikasen saama kortti ilostutti meitä kaikkia,
tikkarin kortin sisältä,

Hän söi ihan itse ja yksin!

2 kommenttia:

Partapappa kirjoitti...

Mukavaa puuhasteluuha toi tommoi o.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Kolmen poikalapsen mummona on pääsääntöisesti virkeitä päiviä:)
Aina tapahtuu, kovaa ääntä, jatkuvaa puhetta (savolaisperimä) elämältä maistuu!