Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









maanantai 14. helmikuuta 2011

Sydäntalvi ja pakkaset

Peikko on sydämeltään talvikoira.
Aina lumisateen jälkeen siitä pompsahtaa lähes pentukoiran
ilo ja riemu ja lumessa sukeltelija.

Tänä talvena nämä pakkaset pitää vanheneva koiran mielellään
sisällä ja sängyssä tai sen alla.

Peikko taitaa olla jo kymmenes koirani, vasta toinen
näitä pohjoismaisia koiria (ensimmäinen oli jämtlantilainen).
(Lyhyt aikaisesti) Perhoskoira,
Kaksi Suomenajokoiraa, 2+1 griffon Petit Brabanconia,
puolet eräästä ajokoirasta ja pitkä&lyhyt aikaisia hoito
ja sijoituskoiria.

Tällaista monikerroksista turkkia ei ollut Jeri Jämtilläkään.
Varsinainen Peikon karvanlähtö on ollut vasta syksyllä.
Olen ajatellut että se on viisas valinta,
kesällä ei ole haittaa hyttysistä kun on vielä
edellisen talven paksu pohjavilla kesän yli.

Viime syksyn karvanlähdön jälkeen ei uutta pohjavillaa
kasvanutkaan kuin tassuihin.

Lieneeko se syynä (vai vanheneminen)
ettei pakkanen tänä talvena ole ollutkaan niin mieluista
kuin edellisinä talvina?

Tämä on lievennettyä koppihoitoa.

Nuori uroskissa ja varsinkin kun niitä on kaksi tai useampi,
ei niitä kestä määräänsä enempää.
Siksi minulla on useampia kissankuljetuskoppeja sisällä.

Lennu ja Justus osaavat jo pujahtaa sinne nopeasti
Kun Mamman ääni nousee!

6 kommenttia:

Janita kirjoitti...

Meillä oli kans viime keväänä vielä kerrostalossa asuessa lievää koppihoitoa. Ne nuoret kollipojat tosiaan.. huhhuh. Tuli kiire eläinlääkärille ja niksnaks, rauha maassa. Nyt on enää yksi leikkaamaton tyttörassukka, joka sulhoa turhaan huutelee. Mutta nyt on tilaa huudella.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Niks naks on meilläkin tiedossa hyvin lähitulevaisuudessa!
Ovat vielä sen verran pentuja että eivät merkkaile, sitä ennen siis.

Mutta tämä riehuminen!!!
Kolme viikoa vanhemmat Vappukukan tytöt ovat kuin ihan eri lajia.

Millan kirjoitti...

kissanlapset ovat kyllä minunkin kokemukseni mukaan monin verroin aikaansaavampia leikeissään kuin koiranpennut. Koppihoito vo tosiaan joskus olla paras vaihtoehto..Pitääkin okeilla, jos vielä joskus on tarve.

Tuo Peikko minua kyllä hieman kummastuttaa. Ettei vaan olisi jokin perussairaus riesana.10 vuotta kun ei ole ollut meidän lapinkoirille vielä ikä eikä mikään...ja Usman pentueen isäkin on jo 12 vuotias, mutta vetreä kuin mikä..Tietysti koiratkin vanhenevat yksilöllisesti.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Minäkin olen ajatellut ja ihan yrittänyt miettiäkin Peikon laiskuutta(?).
Tämä koira on minulle paljon, paljon enemmän kuin koira yleensä, tai mikään edellistä koiristani.
Peikon patteja olen pitänyt tietysti syöpänä. Kakomista sydän juttuina.
Sitä rataa, mitä itsellä, sitä tietysti Peikollakin.
Eihän siihen selvyyttä saa jos ei lähde eläinlääkäriin.
Mutta kun LUOTETTAVAT jäivät sinne Savoon!?!

Partapappa kirjoitti...

Meil kans elukat hävii hyvin hätäsee, jos pappa sattuu murahtaan. Koskaa ei oo tarttennu korottaa ääntää, saatikka huutaa. Mut murahus, huiskis, ja kaikki elukat on piilos.
Mukavaa päiväjjatkoo!

Maria Veikontytär kirjoitti...

Kiitos toivotuksista Partapappa, ja tervetuloa pistäytymään Salomaan torpassa!
Meillä on meijän näköstä, tulenpa pistäytymmään Teilläkii, taitaa olla Pohojalaasta? (Menikö oikein?)