Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









lauantai 27. marraskuuta 2010

Pojille maistuu maito

Lennu (edessä) ja Justus

Pojat ottavat hurjasti kiinni tyttöjen etumatkaa kasvussa.
Ellinoora imettää vielä useita kertoja päivässä ja aina siellä on Lennu.

Luonne-eroja alkaa jo olla näkyvissä, yhtäläisyyksiä tietysti
myös, kumpikin tulee mielellään
lähelle syliin ja viereen, pehmeitä mutukoita.

Kurri (rasvaton maito) ei kelpaa, mutta punaista
lipitetään mielellään.

Piironki jonka ostin eräältä vanhalta rouvalta kauan sitten.
Siinä on monta (3) lokeroa päällä joissa kaikki
kissani ovat,Ville ensimmäinenkin, viihtyneet tuolla ylhäällä.

Piirongin oli Vanhan rouvan sisar pelastanut
polttopuiksi joutumasta syksyllä 1939, juuri ennen talvisodan
syttymistä.

Paikoin siinä vikoja ja vammoja
jotka joku toisenlainen ihminen olisi jo korjauttanut,
minä en, kun katson peiliin löytyy lisää vikoja.

(Kello on todellakin seitsemän, vaikka on valoisa.
Kellosta katkesi vetojousi, se siis seisoo)

2 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Voi valtava, miten ihana kuva - ekä piironki, että kisut. Ihan piti pariin kertaan laskea, kuinka monta otusta sieltä hyllytä oikein löytyy :)

Maria Veikontytär kirjoitti...

Se on ihana, tuo piironki. Hän olisi myynyt sen ihan pilkahintaan, pyysin että arvioitetaan se jollakin ulkopuolisella. Niin teimme, arvioija luuli saavansa sen itse joten meni arvio hieman alakanttiin.
Pääsimme kuitenkin hintaan joka oli hyvä kummallekin.
Sillä rouvalla oli myös aivan hurja sienituntemus, ja monta keittokirjallista sieniruokia, päässään.