Tämä penkki on kulkenut mukanani jo kauan, kuitenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana sille on muotoutunut ihan oma ja hieman erikoinenkin tehtävä, se on ITKUPENKKI.
Siis sen perimmäinen tehtävä on kuulla itkua ja olla tukevana istuimena kun menee heikosti. Mustan värin se sai paljon ennen tätä varsinaisen elämän tehtävän löytymistä.
Tässä on itketty paljon, rikkoutuneita leluja alku taipaleella. Suuria ja vakavia myöhemmin.
Yleensä siinä istujia on kaksi, itkijä (surija) ja kuuntelija. Tuleen on hyvä tuijotella silloin.
2 kommenttia:
Hyvin tuo on virkaansa värinsäkin puolesta sopiva.
Näyttää synkän mustalta niinkuin surijan mieli, mutta kun vähän pääsee rapsuttamaan, alta puhdas sydänpuu paljastuu.
Juu juu.
Onko tämä tautologiaa?
Jaettujen murheiden taakka puolittuu. Itkijän ja kuuntelijan rooli on veteen piirretty viiva. Hyöty on usein molemminpuoleinen. Kuuntelija saattaa parilla sanalla kommentoidessaan saada myös omaa taakkaansa jaettavaksi.
Tautologiaa tai ei, mutta mustan seasta paikoin kuultaakin kirkas puu, enpäs tuota niin pitkälle ole huomannutkaan.
Taakkojen jakamista ja jakautumistahan tämä elämä parhaimmillaan on.
Sinä taidat kuljettaa penkkiä mukanasi, matkapenkki!
Lähetä kommentti