Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Oodi uskollisuudelle

Sinä Karvapalloni, ensimmäisen kerran sylissäni.
Nielen kyyneleitä kuristuvassa kurkussani,
Tiesin silloin heti, sinusta tulevan maailmaa mullistava kumppani.

Miten totta se aavistus on ollutkaan,
minun maailmani mullistaja.

Muistatko Sinä Rakkaani
kun tapasimme ensimmäisen kerran?

Niinpä minä uskon sen!
Vaikeaa on muistaa niin vanhoja asioita,
ja paljon on tapahtunut sen ja tämän päivän välillä.

Mikään ei ole muuttunut, tai no, onhan sentään,
minä ihmispolo rakastan sinua koirani,
enemmän kuin osasin arvatakkaan silloin 12 vuotta sitten.

Olin silloin, väliaikaisesti koiraton.
En suuremmin pohtinut vieläkö
vai eikö enää koiraa! Muutaman vuoden se pohtiminen vei.

Sinun näköisesi koiran kuva alkoi ilmestyä silmiini
sieltä täältä. En tehnyt asian hyväksi mitään.

Tuli kesä jolloin täytin vuosia
sen verran että päätin pitää itselleni ihan juhlat.
Silloin ajattelin antaa itselleni lahjan, loppuelämäni
LAHJAN

Sinut Peikkoni
Runotarten tytär!


Sinua unettaa! Yritä kuitenkin kuunnella,
tämä on minulle tärkeä asia, kertoa tätä samaa asiaa, taas!

Puoli vuotta olimme asuneet, ELÄNEET, yhdessä
kun elämältä tuntui putoavan pohja, tässäkö tämä elämä?

Sinä vain kuljit iloisena vierelläni, sammakko suussa!

Eikä elämä loppunutkaan,
työlästä olisi ollut kenestä tahansa ihmisestä
kulkea sitä matkaa jonka sinä kuljit rinnallani.

Sinä ihana, rakas, uskollinen, vaatimaton, hengenpelastaja
koirani Peikko
kiitos menneistä kahdestatoista vuodesta.


6 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

IHANA!♥

Koiraa uskollisempaa ystävää ei ole!
Vajaana kaksi vuotta, Niilo on perheeseen kuulunut ja miten rakastankaan sitä.

Töistä, kun väsyneenä tulee kotiin, Niilo aina yhtä iloisena ja onnellisen kotiinpaluustani riemuitsee, siinä väsymys kummasti haihtuu..:)

Millan kirjoitti...

Suloinen, uninen Peikko! Meillä noin rauhassa kuvassa ei ole pysynyt koskaan kukaan muu koira kuin Seita..:)

Maria Veikontytär kirjoitti...

Kuin hyvä viini, vanhetessaan vain paranee!
Lopullinen ero lähenee, se on ainoa mustapilvi.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Millan!
Pikkuisen manipulointia kuvien järjestyksessä käytin.
Peikko nukkui ulkoportailla: otin kuvan, herättelin + otin kuvan.
Siis manipulointi: järjestys tapahtumien vastainen :)

Koirani on tosi rauhallinen ja ollut sitä pennusta asti, tosin kuvaamisesta (kamerasta ?) hän ei ole nauttinut koskaan.

Katjusha kirjoitti...

Suloinen koira ja uskollinen katse. Silmät kertoo kaiken...

Maria Veikontytär kirjoitti...

Katjusha
Olin itsekin hämmästynyt miten murto-osa sekunti sattui oikealle kohdalle silmien ilmeen suhteen. Tuo ilme on se Peikon ja minun suhteen ilme. Minä näen siinä kumppanini rauhallisen ja rakastava katseen. Sydämeni koira!