Irrottautumista

On se melko ihmeellinen lapsi tämä ensimmäinen
lapsenlapsi.

Rakkauden määrä on vakio,
suhteessa jäljempänä tulleisiin nähden.

Mutta mummon tekijän asema on toinen,
kaiken sen kokeminen ensimmäistä kertaa
on kuitenkin ensimmäinen ja uusi kokemus.

Kaikissa keskusteluissa olen aina kertonut Isoimman
olleen totinen lapsi. Nyt kun katselen valokuvia joita
otin hänestä alkuvuosina, olen itse hämmentynyt!

Kuvissa nauraa ja virnistelee pieni iloinen poika,
niinkuin muutkin pienet pojat. ???

Olen itse pelkkien naisten kasvattama ja sama
osa oli omankin ainokaiseni.
Isoimman vanhemmat eivät halunneet tietää
lapsen sukupuolta ennen syntymää.
Se tietysti vaikutti minuun niin että kun ajattelin tulevaa
pidin itsestään selvänä että tulija on tyttö.

Alussa tuotti vaikeuksia sanoa: tyttäreni poika.

Nyt sanon jo reippaasti: tyttäreni kolme poikaa!
Ja olen niin ylpeä heistä kaikista.

Päästiin jännityksestä!
Haettu opiskelupaikka varmistui, sieltä mistä oli toivekkin.

Pankkikortti tuli välttämättömaksi (hänen mielestään)!

Minussa on vähäinen määrä ilonpilaajan taipumusta,
en kysynyt (vaikka teki mieli),

Rakas, milloin sinulla on niin paljon rahaa
että kerkiät viemään niitä pankkiin?