Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









tiistai 28. kesäkuuta 2011

Aattoiltaa saaressa


En muista, siis todennäköisesti en ole aikaisemmin
ollut kanootissa ainakaan matkanteossa.



Kiikkerältä näytti, mutta niin vakaata ja hiljaista
järvimatkailua kannattaisi kokeilla useammankin.

Sulavaa ja rauhallista kuin norppa
Pihlajavedellä, ihanaa!



Määränpää on lähellä
melkin näkymättömissä kuitenkin.



Ensimmäinen yhteinen vasta,
kun nyt Savossa ollaan.

Pappani joka yritti opettaa minulle kauan sitten
vastan tekoa, häpeäisi tätä tekelettä,
sanoisi sitä hapsenkakkiaiseksi, kuten ennenkin sanoi :)



Melkein kokko,



iltaseksi paistoimme lohta.
Söimme sitä paljaan ruisleivän kanssa.
Leivällä pyyhimme pannulta siihen tirisseen rasvan.



Hänkin sai palasen rapeata lohennahkaa, ja oli innoissaan.

Juhannushämärän laskeutuessa
maltoimme lähteä kotimatkalle.

Kiitos Emännälle!



Lyhyen paluumatkan autolle teimme kuitenkin
konevoimalla, kanootti seurasi nöyrästi narussa.

Rantautuessamme sain minä päättää vieläkö lähtisimme
kokkoja katselemaan pitemmälle.

Eipä tarvinnut kauan miettiä,
vaikka tuuli oli hieman lisääntynytkin.

Viimeinen osa aikuisuutemme ensimmäisestä
yhteisestä juhannuksesta tässä blogissa,
kenties jo tänä iltana.


4 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Tuon juhannusaaton aterian muistat vielä vanhuuden harmaudessa.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Sirkku
Olen jo ihan "läpiharmaa", tai oikeastaan en harmaa vaan valkoinen, sanoi kampaaja keväällä.

Paljon on Taivaan Isällä ollut minulle varastossa hyvää. Joskus nuorena ajattelin että kohtuuden vuoksi sen itkemisen määrä kyllä tasapainottuu.
Niin on tehnyt!
Jälkiruuan uhohdin: Aatami kuori tuontiomenan ja paloitteli sen Eevan syödä!
Uskon minäkin tämän pysyvän mielessä!

Katjusha kirjoitti...

Kesän ihanat tuoksut voi aivan haistaa kuvistasi. Tunnelmallista!

Maria Veikontytär kirjoitti...

Katjusha
Onpa mukava että tunsit tuoksut, nekin ovat huumaavia juhannuksena :)