Veljekset

 Tulivat junalla, veljekset.

Tässä vaiheessa asemalla Mamman sydän

tarvitsee aina beettasalpaaja annoksensa.

Nykyisin maltan (melkein) odottaa että tulevat

halausetäisyydelle.

Isoimman vierailu oli mitoitettu jo alunperin vuorokauden

mittaiseksi.  Siihen sisältyi runsaasti avustustehtäviä,

mm. tämä pienitehoinen ja vanha kone sai ihmeellistä hoitoa

ja virkistyikin ihmeellisiin suorituksiin.

Isoimman oma puhelin otti tietysti osuutensa ajasta;)

Kiitos vieläkin Sinulle, Mamman isoin!

Hiihtoloma on alkanut Poikasella, suksilla, 

potkurilla (potkukelkka), moottorikelkalla, pilkillä ja 

tietysti Vilin kanssa leikkien.

 

Eväsretkellä

Eväät olivat kuitenkin Erämiehen repussa!

Vili hiihtoretkellä, ikä 6 viikkoa

 Pihasta lähdettäessä on alamäkeä,

sujuvasti suksilla.

 Hiihtovälineiden tarkastelua (ja tappamista).

Äitikoirakin oli mukana mutta hänellä oli kiireitä

minkin jälkien tutkailemisessa eikä sattunut kuviin mukaan.

 Viehättävä tuoksu, jäniksen jäljet!

 Ketun häntä kainalossa kotiin päin.

Vapaamatkustus ei ole mieleistä.

Kotiin mentyä laitettiin ruoka ja syötiin.

Vili syö enemmän kuin äitinsä,

sauna lämmitettiin, Vili ei jaksanut kylpeä.

Ystävänpäivää iloista

 Poikanen pistäytyi YHDEN yönseudun verran.

Hyvin viihtyivät pikkupojat yhdessä, esikoululainen ja

täysin kouluttamaton.

 Vili riemastuu kun Mamma lähestyy kameran kanssa,

kameran kantolenkki on viettelevä.

 Ulkoilu on pelkkää riemua ja maailma ääretön.

Rohkeus on Vili vilistäjän voimakkain luonteen piirre.

Äitikin unohtuu sillä kertaa kun silmät tai nenä huomaavat

uusia tuulia.

 Äiti on kuitenkin paras opettaja,

kuinka tämänkin koiran pennulle ihminen opettaisi.

Hyvä on hiihtäjän hiidellä...

 ...jos ladun tekijä ajaa edellä,

 eikä tasainen järven jää aseta liikaa paineita!

Tänään Vili tunsi olevansa jo riittävään rohkea

tutustuakseen tähän kylmään puoleen elämästä.

 Miehet kävivät verkoilla (pelastivat vihdoinkin sen

verkon uittolauda) ja saivat kalaruokatarpeet koko

talon väelle. Saaliiseen oli tutustuttava lähemmin.

Sitten iloisesti kohti umpihankea.

Viliä "ulkoiluttamassa"

 Ihan oikeasti varustauduttiin pieneen lumiulkoiluun.

Lähdettiin kuitenkin autolla jotta äitikoirakin voisi juosta

sydämen kyllyydestä.

 Äiti rakastaa autoilua.

Pojasta ei kyllä vielä tiedä.

Liennekö tämä kuitenkin ennusmerkki,

nukahti liikkeelle lähdettäessä...

...ja heräsi kotipihassa.

Lumikosketukseen taidetaan opetella kotipihassa!

Talviverkoilla

 Olen joskus pienenä ollut mukana verkkoja katsomassa,

se tarkoittaa että verkot ovat jo jään alla.

Tekniikan niiden sinne saamiseen olen ymmärtänyt jollain lailla,

kokemus on kuitenkin ollut hyvin puutteellista.

Ostettiin kuhaverkko (1)  ja kaksin lähdettiin sitä laskemaan.

Avanto tehtiin moottorisahalla, kelalla oli valmiiksi mitattu 

oranssia narua verkon pituus. Naru kiinni uittolautaan ja

laite avantoon.

 Sahattiin toinen avanto KUULOHAVAINNON

perusteella, minä kuuntelin! ei ilmestynyt lauta sinne minne piti.

Etsittiin ja sahattiin, viima jäällä oli huikea!

Erämies ei helpolla anna periksi. Minä kyllä.

Tämä aihe jääköön tähän, häneltä meni monena päivänä AIKAA

asian selvittämiseksi.

Verkko oli kuitenkin laskettava kuhan himossa.

Ensimmäinen saalis oli:

3.5kiloa kuhaa, kaksi kalaa: vajaa kilo ja hiemen yli kaksi kiloa.

P.S Uittolauta oli jäänyt kiinni jäässä olevaan halkeamaan

useita metrejä ennen nousuavantoa.

Vili ei osannut arvostaa keitettyä kuhaa.

Pullaa ja mustikkapiirakkaa ja nimi

 Jouluksi leivoin viimeksi, nyt peruspullaa.

Tietysti jotain unohtui, hyvin tärkeät rusinat.

 Nokare jäätelöä piirakan lisänä.

 Perheen pienin jatkoi pöydän alla alkamaansa 

sanomalehden tarkastelua.

Äitimetsästäjä lepäsi hiihtolenkin vaivoista.

Kahvin ja tarjousten kera päätimme antaa nuorimmalle nimeksi:

VILI

P.S Nimi on valittu viimekesäisen yhteisen hauskan

muiston elävänä säilymiseksi.

Leppoisaa, ei kuitenkaan rauhallista

 Keskus"henkilö", NÄÄTÄ jonka tärkeä tehtävä on

avustaa perheen pienintä erilaisissa jopa kummastuttavissa

askareissa. Useimmiten sen yksinkertainen tehtävä on

 kuolla nopeasti ja olla sen jälkeen rento ruumis.

 Pieni tumma täplä, matossa oikealla puolella,

koristaa meidän mattojamme nykyisin.

Armoton niskalaukaus!

Tämä pikkupoika on siis "metsäverinen" sukunsa

edustaja, toinen perheemme metsäverinen edustaja

suunnittelee jo pieniä kevyeitä yhteisiä lenkkejä.

Äiti, Isä ja "Elohiiri"

 Äitikoira on virtaa täynnä. 

Kuvien ottaja oli armottoman hidas.

Tämä kuva oli ainoa jossa jotenkin näkyy

se että hän on Suomen pystykorva.

Villin iloinen ja NOPEA liikkeissään, livahti 

oven raosta ulos tallista, suoraan Isäkoiran häkin luokse.

ajattelin että jompi kumpi lentää kohta verkon yli.

Tallissa kun asutaan onhan
muitakin tervehdittävä.
Hevonen häkeltyi pienestä
turvan nuolaisusta.

Isä, ah niin kaunis hänkin!

 Erämies halusi käyttää Pikkuiruista autossakin,

tuleehan tästä pelistä tärkeä osa Eräkoiran elämää!