Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









perjantai 8. helmikuuta 2013

Viliä "ulkoiluttamassa"

 Ihan oikeasti varustauduttiin pieneen lumiulkoiluun.
Lähdettiin kuitenkin autolla jotta äitikoirakin voisi juosta
sydämen kyllyydestä.

 Äiti rakastaa autoilua.
Pojasta ei kyllä vielä tiedä.
Liennekö tämä kuitenkin ennusmerkki,
nukahti liikkeelle lähdettäessä...

...ja heräsi kotipihassa.
Lumikosketukseen taidetaan opetella kotipihassa!


5 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Uninen pieni turriainen. Ihan lepertelyttää, kun katsoo tuommoista kuvaa. Ainakin Vilillä on hyvät hermot, kun ei autoilusta häiriinny.

Elina Seppänen kirjoitti...

En tainnut vielä sanoa, mutta ihana nimi! Lämpimiä muistoja tuohon nimeen liittyen, olen kaksikin Viliksi nimettyä otusta "tavannut", ja kolmannen pennun olisin ottanut, jos silloin olisin suinkin voinut.

Ihana, että pääsette noin läheltä pikku-Vilin kasvua äitinsä hoivissa seuraamaan. :)

Maria Veikontytär kirjoitti...

Monikin asia vahvistaa Vilin hyvähermoisuuden. Odotellaan(mies)että merkit viittaisivat onnea näädän metsästykseen. Onnekseen Nella saikin vain tämän yhden, hirmuista olisi olla neljänkin samanmoisen pureksittavana.

VILI on nimi luonteelle erityisesti, Suomen pystykorvan kuulu olla nopea, sitä tämä veitikka todella on.

Villiviini kirjoitti...

Kassissako tämä söpöliini on? Vai takin sisällä? Mukavaa viikonloppua!

Maria Veikontytär kirjoitti...

Yksi metsästystakeista jouti makuupussiksi (auton lämmityslaite hieman huonovointinen).
Sinulle myös!