Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Hyväntahtoinen kosketus



Merkittävän osan työurastani tein ammatissa
jossa ei voinut välttää ihmisen fyysistä koskettamista.

Niinä vuosin opin konkreettisesti mitä on elämä,
josta puuttuu ihmisen kosketus.
Se ei ollut suinkaan asia joka tuli heti esille, useimmin
vasta monen tapaamisen jälkeen, jopa vasta viimeisellä kerralla.

Koskettamisella tarkoitan tässä, sellaista toisen ihmisen koskemista
joka on tietoinen ja siihen liittyy jokin erityisasia tässä kyseisessä
ihmissuhteessa, esimerkiksi lohdutus.

Ensimmäinen tunnistaminen tuli vastaani melko pian tällä uralla
aloittamiseni jälkeen.

Keski-ikäinen nainen, työelämässä mukana,
omakoti ja turvallinen vakituinen työ.
Samassa työpaikassa koko työura 24 vuotta.

Hän sai hoitoa pitkään useamman jakson ajan,
mikään ei tuntunut auttavan, jatkoa yhdessä miettiessämme
tuli esille sekin asia
ettei Häntä ollut KUKAAN KOSKETTANUT, hänen
koko hänen aikuisuutensa aikana.

Se oli hirveä ja raskas asia kantaa, teki sielun ja ruumiin
sairaaksi ja raskaaksi.

Kuva on eiliseltä ruokakauppa matkalta,
rouva joka rakkaudella, kenties Siunasi Poikasen ohikulkiessaan,
emme keskustelleet,
Hänelle vieraan lapsen koskettaminen oli helppoa!

Siunaus Häntä seuratkoon.



4 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Tuo kosketetuksitulemisen tarve on aika unohdettu tarve tänä päivänä.
Välillä on tuntunut ainakin täällä kaupunkielämässä, että pelkkä käsipäivän sanominen halutaan tehdä tarpeettomaksi.
Muistuu mieleen Lahja-mummon ajat, kun tervehdittäessä jäätiin pitkäksi aikaa sivelemään ja hivelemään toisen kättä.
Nuoriso taas on ottanut käyttöön oman tapansa: riehakkaat halaamiset ja poskisuudelmat.
Arvaatkin varmaan, kuinka me tervehdimme, kun ensimmäisen kerran tapaamme nokitusten!?

Maria Veikontytär kirjoitti...

Kuinka monen ihmisen ahdistus ja masennuskin helpottaisi, edes hetkeksi, jos vielä joku taitaisi/uskaltaisi jäädä hivelemää ja silittelemään lähimmäisen kättä?
Viisaita oliva vanhat!

Tuo viimeinen, kenties retorinen kysymyksesi:)

Olen kuullut eskimoiden tervehtivän neniä hieromalla, vanhat silittelivät!
Kuinkahan lieneekään kauan kadoksissa olleiden sisarten tervehtiminen nykyaikana?
Ei taida halaamatta siitä selvitä?

Sirkku kirjoitti...

Minäkin ajattelin sellaista pariminuuttista tyttökarhuhalausta.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Mää tiiä josko iha pitäs Helssinkissä
kesällä pistäyä! Alakas olla aika käättee Pientä Miestä Korkee suaressa!