Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









lauantai 9. huhtikuuta 2011

Synkkä päivä

Ihmisen mieli ja tunteet

saavat välillä elämän näyttämään mahdottomalta,
tiet tukkeutuvat ja eteenpäin meno lakkaa.

Eilinen päivä oli sellainen.
Poikanen sairastui viime viikolla, senhän jo postasinkin.

Eilen Hänet lähetettiin päivystyksenä
keskussairaalaan, rajusti huonontuneiden veriarvojen vuoksi.
Rakas oli jo kannettavassa kunnossa, kuume hipoi taivaita!

Silloin petti Mamman tulevaisuuden usko hetkeksi!

Nopeasti oli käynnistynyt lisätutkimusten tekeminen,
ne olivat pitkiä tunteja,

tulokset olivat hyviä!
Poikanen on kotona, Mamma on kohta lähdössä
tarkkailemaan vointia, ja sitä kaameata pattia kaulalla.

Herra Siunaa ja varjele jokaista pientä poikaa
ja tyttöä ja armahda isovahempia!

11 kommenttia:

maiju kirjoitti...

voiih mikä pienllä karhupojalla on?

Vointeja, halauksia, sylintäydeltä!

Katjusha kirjoitti...

Voih, mikä se semmonen patti on? Onko imusolmukkeet turvoksissa? Onneksi sait hyviä uutisia, paranemisia pikku potilaalle!

Janita kirjoitti...

No voi hyvänen aika! Hui!
Voimahaleja teille kaikille <3

Maria Veikontytär kirjoitti...

Maiju, Katjusha ja Janita,

Heti kun Poikasen kuume nousi, katselimme Äititytär ja minä toisiamme, siinä oli jotain pahaenteistä. (minulle kaulapatit ovat omakohtainen kammotus: kilpirauhassyöpä). Nähtävästi tämä Poikasen tauti on adeno-viruksen aiheuttama. Vei kyllä Pienen Miehen
huonoon kuntoon.
Satakunnan keskussairaalassa olivat olleet erityismaininnan arvoisia sekä äitiä että lasta tukiessaan! Piti tämäkin panna tähän kun niin usein ovat moitinnan kohteena, hoitajat ja lääkärit.
Eilinen oli paljon hirveämpi päivä
kuin se jolloin sain itse tietää oman pattini sailuuden! Huokasin!

Millan kirjoitti...

Huh sentään. Kuuluupa tänne kurjia. Toivottavasti olo lähtee nyt pienellä paranemaan..Rukouksin ajattelen teitä .

Sirkku kirjoitti...

Nuo pienten ihmisten sairastumiset kun vain on sellaisia, että emme muuta voi kuin hätääntyä ja kantaa huolta.(Ja niinkuin se entinen neuvolantäti minulle sanoi: tätä ihmiskuntaa ei olisi, jos äidit kautta aikain eivät olisi olleet huolissaan jälkeläisistään.)
Onneksi tieto tuo helpotusta.
Taivaan Isän Taskuun Poikanen, Äitinen ja Mammanen!

Maria Veikontytär kirjoitti...

Millan,
Vieläkin sieluni vapisee, Kiitän nöyrästi rukouksistasi!

Sirkku,
Se huoli, se syö "miestä", vaikka kuinka yrittäisi järkeä peliin!
Tiedätpä sinä sen.
Taskussa on kuitenkin hyvä olla ja rauha vaikka perustuksetkin järkkyisivät!

Anna kirjoitti...

Huih kun jo säiköhdin, sitten luin kirjoituksen loppuun. Huh helpotusta.

Maria Veikontytär kirjoitti...

En ihmettele säikähdystäsi Anna.
Olikin eilinen KAMALA päivä!

Partapappa kirjoitti...

Ensteeks on huoli lapsistaa, sit niitten lapsist lisäks ja nii eellee. Liikaa tulee huolehittuu. Tarttis vaa uskoo, ettei muitten murheit kannata murehtii. Eihä nekää sun huoliis murehi.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Partapappa,
Niinhän se menee, pienet lapset pienet huolet. Isommista isommat.

Minäkin osaan olla huolehtimatta Isoimman toilailuista: opissa tikanpoika tuulessa-periaatteella.

Mutta tappavan taudin mahdollisuuteen
loppuvat minun keinoni olla läkähtymättä hätääni.

Tässä säikädimme kaikki, etenkin Äititytär ja minä. Mikä helpotus ettei osunut. Moneen lapseen osuu!