Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vappuisia juttuja

Vappuheila onkin tätä pienempää sorttia:)

Peikon kiintymys Isänmaahan ilmenee vain sulan maan aikaan.
Pienestä pennusta asti tämä koira on etsinyt
pihamaalta erityisen maukkaat kohdat
ja jyystänyt niitä koko kesän! Oi miksi?

Onko tuleva kesä kissojen,

vai kanojen?
Tämä pieni mökki muutti mukanani
tänne läntisiin provinsseihin.

Satojen kilometrien matkan se oli kukkoni (1) ja kanani (1)
sviittinä. Tulomatkan kahvipysädyksillä minua
melkein nolotti kukon kaikuva kiekuminen.

Autoni ympärillä oli aina ihmisiä kun tulin tauolta.
Eeva kanani muni matkalla munasen
ja sen jälkeen olikin koko kesän muistettava sulkea auton
ikkunat ja ovet, muussa tapauksessa
oli muna takapenkillä odottamassa.

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Voi vitsi, oliha hauska tarina!

Maria Veikontytär kirjoitti...

Ja tosikin vielä:)

Millan kirjoitti...

Kokkeliahan siellä olisi kuumana kesäpäivänä kkuoppaista tietä rymistellessä tullut :)...Vaan onpa omituinen mielihalu tuolla Peikolla. Kyllä meilläkin pennut ovat multaa maistelleet, mutta vanhemmiten se on aina jäänyt.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Muutaman kerran käytin munaa lähikaupungissa, kunnes opin.

Peikko täyttää 12v. 19.6, tuli minulle elokuussa 1999 ja silloin jo söi Isänmaata.