Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









torstai 5. elokuuta 2010

Unelmien puutarha



Minun on myönnettävä, olen parempi eläinten kanssa
kuin puutarhan. Osaan nähdä päiväunia ihanasta
hieman villistä, vehreästä ympäristöstä. Siellä olisi
vanhoja tuttuja melkoisen suuria kasveja, pensaita ja hedelmäpuita.

Tunnelma olisi kuin huolimattoman puuliiterissä. Ei sileitä nurmikenttiä, kuitenkin sen verran ajettua nurmikkoa ettei tarvitsisi kumisaappaissa kuljeskella, kyyt pysyvät poissa ajetulta nurmelta.

Unelma puutarhani eläisi omaa elämäänsä, itseni ja eläinteni
tavoin. Vaatimattomasti ja rauhallisesti suoden hengähdystauon
hektistä kaupunkielämää eläville ystävillenikin.

Sellainen se olisi!

- Nämä kihara karvaiset Auringonkukat ovat Poikasen kylvämiä keväällä.
- Ensi kesänä en kylvä Köynnöskrassia, tällä hetkellä on kaksi kukkaa!!
- Ukonhattu on komea & korkea ja kukkii hyvin, ensi kesänä sillä
on varmaan jo voimakkaampi juuristo.

Ei kommentteja: