Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









torstai 3. toukokuuta 2012

Jos ei näe on uskottava...

Kamerani vetelee viimeisiään!
Tiesin sen ottaessani kuvaa, matkakaan ei ollut pitkä
 joten kevään huippukuvat ovat ihan 
laaduttomia.

Yläkuvaa ottaessani kuulin koko ajan suloista pulputusta.
Teerikukothan siinä soitimella, seitsemän niitä laskin olevan.
Erämies kertoi teerien soineen tässä tienvieruspellolla
iät ja ajat.
Minä olin eturivissä ensimmäisen kerran elämässäni.

Tässä uroskurki tanssahteli puolisolleen.
Näin selvää kurkien soidintakaan en ole nähnyt ennen.

Toki Satakunnassa näin useinkin 
keväisin kurkien pareittain liikkuvan.

Olisin suonut kuvien olevan selvempiä,
halusin kuitenkin jakaa kokemukseni teidän kanssanne.

4 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kiva kun jaoit kokemuksen kanssamme...:)

anja kirjoitti...

Kiitos keväisen kokemuksesi jakamisesta. Minä kuulin teerien puputuksen mökin järven takaa, en vaan nähnyt ainuttakaan. Eivätkä kurjetkaan näyttäytyneet vapun aikaan. Kuvistasi toteaisin, että ei ole sumusta haittaa kun suunta on selvä! Kiitos kevättunnelmista.

Anna kirjoitti...

Voi jehna, olisinpas nähnyt ja kuullut tuon! Ikinä en ole nähnyt enkä kuullut oikeasti, luonto-ohelmissa vaan.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Riemullista oli kahden rakastavaisen autosta katsella toisia rakastavaisia!!! :)