Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









maanantai 18. lokakuuta 2010

Muistojen inventointia

Taannoisella kuvausmatkalla kuivaamolla
näppäilin kuvia ilman suunnitelmia.

Kaipa jotain inventaarion tapaista katsausta ajattelin.

Siellä entisessä kodissa tontti oli tosi pieni,
mahtui sinne kuitenkin lammasaitauskin.
Aidaksi riitti tämä matala verkko, lampaani eivät olleet
aitomuksia.
Minulla oli ne kaksi vanhaa Suomenlammas uuhta.

Iida ja Linda, iäkkäitä rouvia, aitaus oli pieni joten
meillä oli tapana käydä silloin tällöin lenkillä
pitkin pientä kylätietä ja junaradan varressa lampaani
kävivät mielellään syömässä maitohorsmia.

Tämä tapahtui ennen Peikon liitymistä laumaamme,
silloin mukana kulki Ville-kissa.


Kansallisromantiikkaa

Tunsinpa olevani mallina taiteilijan.
Kun aamu-usvassa, se notkoissa vielä viipyi,
polulla unisena seisoin.

Kissani, se sipulin värinen
kumisaappaani varteen nojasi.

Lampaat, ne kaksi,
hitaasti edeten ojanvartta,
horsman kukkia
hamusivat aamiaiseksi.

Se taiteilija vain puuttui.

Oma runoni vuodelta 1999




4 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Voin kuvitella, että oli herttainen näky :) Meillä lampailla on ollut koko aikuisikänsä koiran kaulapannat kaulassa. Siitä niitä on koirien fleksitaluttimilla myös kävelytelty pitkin kylätietä. Melko hämmästyneitä ilmeitä näkyi toisinaan ohi autoilevilla.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Uskon sen:)
Tuskin tämä laji ihmisiä on ihan jokapäiväinen laji maanteillä!

Minna kirjoitti...

Muistan miten ihana oli talossasi aamulla herätä, ottaa kahvimuki ja lähteä etsimään sinua ja lampaita. Kun jossakin näin teidät ja lähdin kävelemään luoksenne, lampaat hölköttivät mahat sivuille päin keinuen minua vastaan! Se oli kuulkaa eksoottista kaupunkilaiselle.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Iidallahan oli sitä mitä heilutella!
Sehän oli ollut varmaankin vuosia huonolla ruualla ja vatsa oli venynyt olkien syönnistä.

Ihania ja reippaita lampaita olivat!