Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Ilta-ateria ja LAHJA

Jälkipolvi ei ole erityisemmin ihastunut samoihin asioihin
kuin savolaiset juuret edellyttäisivät.
Tosin Äitityttärenkin rakkaus ko. perinteeseen
on myöhäsyntyistä!

Ensimmäinen yhteinen...

KALAKUKKO
Avasimme sen yhdessä näyttääkseemme
"sen ainoan oikean" tavan päästä käsiksi
sen sisältöön

6 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Edesmennyt anoppini olu Savosta ja olen kukkoa maistanut ja hyvää oli..:)

Unknown kirjoitti...

Plääh, aivan väärin avattu!! ;D
Taitaa olla aikalail yhtämont avaamistapaa ku o avaajiikii...

Maria Veikontytär kirjoitti...

Irmastiina
Se on mukava että olet saanut HYVÄÄ kukkoa, ei ole itsestään selvää että joka kukko on hyvä ja taidolla tehty!

Elä sinä Partapappa irvistele;)
On vain YKSI OIKEA tapa! Tapoja on kyllä monia!

Rva Pulmunen kirjoitti...

no eihän sitä nyt teinit syö! herrantähen sentään,joku tolokku! mutta ruoja ku se voep olla hyvvee näen neljkymppisenä!

Anna kirjoitti...

oih, itsetehty kalakukko. Tulipas mummia ikävä. Ja sylkeä tulvii suuhun. Herkkujen herkku, voita tai vähintään oivariinia pitää olla särpimenä. Ja olet oikeassa tuossa ainoassa oikeassa avaamistavassa!

Maria Veikontytär kirjoitti...

Katsokaahan ku oikeet immeisen "alut"
piäsöö puhumaa kukosta!
Kiitoksia Anna ja Pulumusen akka että pönkäks vanahukselle tulija!