Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kierrätetään, eikun kerätään

 Meillä on jonkin moinen kokoelma erilaisia vempaimia
joilla on tarkoitus helpottaa elämisen mukanaan
tuomia pieniä askareita.
Kuten kaikki tiedämme näitä koneita/apuvälineitä 
ei ole tehty kestämään. Kaipa vain tuomaan hetken hurmio.

Tämä sähkötoiminen kodin kone on varmaankin hankkinut hintansa,
se on ollut käytössä lähes kymmenen vuotta.
Nyt se kuoli yllättäen! Ei pihaustakaan!

Entisessä elämässä olisin toimittanut sen automaattisesti
yhteiskunnan järjestämään kuolleiden koneiden laitokseen.

Mutta nyt en.
Minähän elän uutta elämää:
Kone tuodaan ruokapöydälle, kylmälle kivilevylle.
Etsitään sopivat ruumiinavausvälineet.
Avataan ruumis, se on suljettu valeluukulla
jossa näyttäisi olevan ruuvikin valmiina.
Tarkastellaan ja huomataan ettei luukku missään tapauksessa
avautuisi, luukku on vain stansattu muoviseen kuoreen.
Tehdään roisi kylkiviilto ja elimistö on näkyvillä.
Haistellaan, ei palaneen käryä.
Irroitetaan sydän (moottori) ja tarkastellaan lähemmin.
AA-kokoinen paristo saa sydämen iloisesti pärisemään.


Irroitetaan vielä ruumin oma virtalähde ja kokeillaan... sekin
toimii.
Kirurgi ilmoittaa: "Pannaan talteen, eihän sitä tiiä"!

Avustaja mutisee: "Ja mitähän ei tiiä"????

Kirurgi poistuu kiirellisempiin toimituksiin, avustaja siivoaa jäljet.

P.S Sydämen pituus on 32mm ja
virtalähteen 50mm

1 kommentti:

Irmastiina kirjoitti...

Ihana postaus...:))