Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









maanantai 18. heinäkuuta 2011

Pitkät puut Pisan mäellä...

...hongat hornan kalliolla.
Ensimmäisen kerran olemme minä ja Peikko
aloittamassa nousua Pisalle.

270m meren pinnasta ei kuulosta pahalta,
melkein kuin Puijolle! Sehän noustiin ennen että
hupsis vain. Hienoisesti epäilin Peikon jaksamista.

Alarinteellä vanhus kuitenkin siirtyi kärkipaikalle.
Lämmintä oli, melkein tuuletonta, eikä matkaakaan
kuin reilusti alle 2km.

Hyvinhän tämä menee!
Matkalla on ollut lähde (on vieläkin) se on vain peitetty
eikä lippiäkään näkynyt.

Yksi kirkasvetinen puro josta Peikko joi,
ja jatkoi matkaa.
Minä tulen koko matkan viimeisenä, ilmiselvästi.

Oli hiki, vaatteita olin vähentänyt jo sopivaisuus rajalle saakka.


Viimeinen koitos!
Muutamat portaat vielä Peikko!

Hän poikkesi polun viereen ja heittäysi
kuusen varjoon läähättämään.
MIES oli sitä mieltä että Hän kantaa uupuneen
loppumatkan.

Ehdottomasti EI, sanoi Peikko.

Täyssinän rajahan se siellä huipulla,
kaikki tietysti muistitte sen!

Vettä valuen (hikeä) ja suu sinisenä mustikoista,

kiipesin MIEHEN perässä vielä torniinkin.

Tunsinpa itseni voittajaksi!

4 kommenttia:

Irmastiina kirjoitti...

Huh... hiki tuli jo lukiessa...☺☺

Millan kirjoitti...

Oikein hyvän miehen perässä kannattaa vähän kiipeilläkin ;)

Partapappa kirjoitti...

Wau mikä suoritus. Ei ois meikäläiselt tollai irronnu. Hianot näytti maisematki oleva!!

Maria Veikontytär kirjoitti...

Maisemat täällä itäisissä provinseissa ovat todella huikaisevia!
Olin melkein unohtanut!
Menet minne vain aina on edessä ylämäki, kummallisinta on se että kun lähdet mistä vain on silloinkin aina ylämäkiä!?