Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









tiistai 26. heinäkuuta 2011

Peikko monessa mukana

Peikko ei ole arka koira.
Vanhetessaan, hieman uuden vuoden seutua
on kyllä pitänyt ruveta pelkäämään.

Nämä uudet kolinat ja rytinät
eivät aiheuta kummoisesti edes uteliaisuutta.

Nykyisin kaikki mikä on mahdollista tehdä
konevoimalla myös tehdään konevoimalla.

Ajetaan auto peräkärrin kanssa metsään
nostetaan kansi

Metsäelefantilla

ja jätetään se sinne, kannen tarpeen ilmaantuessa
tehdään jutut päinvastaisessa järjestyksessä.

Operaatio näkyy kuitenkin paremmin jos nousee
penkin alta penkille!

2 kommenttia:

tättähäärä kirjoitti...

Taitaa tuo vanhetessa paheneva paukkuarkuus vaivata monta koiraa. Meillä aikanaan oli collie, joka meni ihan paniikkiin paukuista. Nykyinen porokoira ei toistaiseksi säikähdä tippaakaan mitään paukkumisia. Kyllä nämä kotimaiset rodut ovat ihania.

Pusuja Minniltä Peikolle!

Maria Veikontytär kirjoitti...

Tättähäärä!
P oli varmaankin5-6 vuotias kun huomasin uuden vuoden rakettien hermostuttavan sitä ensimmäisiä kertoja.
Ampumaradan pauke (muutama kilometri)
ei ole haitannut ollenkaan.
Välitän Minnin pusut :)