Vielä on kesää jäljellä

 Yksi surkea ukkosilma ja aamulla totesin surkeana

ettei läppärini ollut sitä kestänyt, olin totaalieristynyt 

muusta maailmasta. Nyt on ihan uusi peli käytössä.

Kovasti vain opetteluttaa ja huokailuttaa.

 Tässäpä muutama kuva kesäisistä päivistä ja koirien riemupaikasta,

se on SAARI, pienekö, eikä muita mökkejä eikä ketään

 ketä villit ja vapaat häiritsivät.

Paljon ja monenlaista on tapahtunut, iloisia ja surullisia asioita.

niin varmaan teidänkin kaikkien elämässä.

Kovasti olen kaivannut tänne blogiin pääsyä!

Arkea ja juhlaa Salomaalla

 Salomaalla omenapuut olivat täydessä kukassa. Ihana pörinä

oli huumaava olihan se melkein lupaus omenasadosta.

 Vilin ja Nuuskun hämmennys ei kauan kestänyt.

Pariksi päiväksi riitti pihamaa, sitten oli varatut

aitatarpeet kierräteltävä luvallisen tilan ympärille.

Olihan se hauskaa meille kaikille, oltiin samassa

aitauksessa kaikki.

 

 Yksi oli poissa. Naapuri joka oli minua tervetulleeksi toivottamassa

tänne. Yksin asuminen tuli jo mahdottomaksi ja muutto

lähemmäksi auttavia ihmisiä välttämättömäksi.

Hiljalleen kiertelin hänen pihamaallaan.

Hänen elävä kertomisensa elämänsä vaiheista, 

kahdesta evakkomatkasta nuorena tyttönä ja 

kotiutumisestaan tänne länsi-Suomeen olivat päällimmäsinä.

 Tällä kertaa meillä olikin kaksi Poikasta mukana,

hellepäivinä käytiin uimassa.

 Biolanin tehtaanmyymälästä hankittiin sininen (väriviallinen)

valtaistuin. Vili ihmettelee, varmaankin sijoituspaikkaa.

 Syntympäiväkakku!

Sankari unohti vuosien määrän, onneksi vieraat

huomasivat ja virhe piti korjata.

 Naurava lohikäärme Eurassa on paikka jossa Poikanen on 

tottunut käymään kesäisin. Hiekkalaatikko jossa lelut eivät ole 

tältä vuosisadalta, liekkö viime tuhanneltakaan.

Mutta ne viikinkiajan miekat! Ne ne vasta olivat jotain!

tälle kesälle on todella kerääntynyt juhlia joissa

meillä on ollut kunnia olla mukana.

Äitityttären hieman vajaa perhekuva.

Isoveljen, sen keskimmäisen konfirmaatiojuhlaa tässä.

Tapahtumia, tapahtumia...

 Kevät ja alkukesä on ollut tapahtumia niin

täynnä että blogikin on jäänyt ihan huomiotta.

Nämä kuvatkin tuntuvat jo tosi vanhoilta.

Ajattelin kuitenkin kuroa aukkoa umpeen muutamalla

kuvalla.

Keväinen rokotusreissu sujui ilman minkäänlaisia

reagointeja. Vili etenkin on tosi vahva kaiken uuden edessä.

 

 Käytiin myös parhaaseen kuralammikko aikaan

polttopuiden teossa. Talvi tulee varmasti!

Koirat olivat riemuissaan lätäköiden vesikirppu määristä.

 Viikko meni mukavasti Kuusamossa.

Minä ja nuoruusystäväni ja meidän molempien tyttäremme,

todellinen naisten ja naurun viikko (pikkusen kyyneliäkin).

Poikanen oli mukana, kesäjuhlia varten lapsetkin

valjastettiin auran eteen.

 Konsertti kummitädille!

...ja ihanat kolme viikkoa Salomaalla,

niistä jos kertoisin ihan koko jutun!

Koneavusteinen kanoottiretki

 Illasta tuulet tyyntyivät,

nostettiin uusi kulkuväline auton katolle, 

melat ja liivit peräkonttiin. Niin, ja 

lämmintä päälle.

 Myös hiljainen akkukäyttöinen avustaja.

 Viime kesänä sorsametsästyksen aloituspäivänä

läksimme vesille, vedimme mootorilla kanootin määränpäähän.

Jouduimme jättämään sen tutun saaren rantaan

päästäksemme nopeammin pois (no, rintakipu tietysti),

kun menimme hakemaan sitä, huikea kesämyrsky

 oli hakannut luontoystävällisen kulkimen pirstaleiksi. 

Uuden ostoksihan se meni!

 Niin tyyntä! 

Rauhallista, vain lintujen soidinkonsertit helisivät.

Välillä joku pieni parvi vesilintuja pyrähteli lentoon.

Erään kesämökin ranssa neljä aikuista vietti Helatorstain

aattoa. Uskomattoman hiljaisina virvelöivät, ei ääntäkään,

kuin olisi mykkäelokuvaa katsonut.

 Ei tämäkään pariskunta pitänyt meitä vaarallisina.

 Vanha majavanpesä, kauan sitten hylätty.

Uusia majavia ei ole sen jälkeen ilmaantunut tänne.

Vaahto vedenpinnalla ei suinkaan ole Talvivaaran jätöksiä, 

vaikka tänne Syväriinkin ne ne ovat jo laskeneet.

Vaahto on koskesta hieman ylempää.

 Lähtörannassa ollaan!

Kohta se on valmis!

 Hermostunutta odottelua! Mitä tapahtuu?

Nuusku pitää silmällä porttia, kunpa joku jättäisi sen 

edes hetkeksi auki.

 Vili on toimelis poika, otti osaa rakentamisen 

jokaiseen vaiheeseen. Nämä eristystyöt 

olivat mielisimmät.

Talvilintulaudat jäivät koiratarhaan, kumpikaan koira ei välitä 

tiaisten lintulautojen tyhjennystalkoista jotka alkoivat

kopin rakennus aikaan.

 

 Voi jos ilma lämpiäisi sen verran että ruoho alkaisi kasvaa,

ihan itseni vuoksi toivon.

Ostimme sellaisen suorakaiteen mallisen kierrätys-

muovista tehdyn altaan johon voi nostaa koko koiran.

Sitä toimenpidettä ei monta kertaa päivässä saa tehtyä.

Koirankoppihan siitä muotoutuu:

Rakentaminen jatkuu... ja leikkiminen