Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









torstai 3. tammikuuta 2013

Minimaalista liikuntaa

 Äkkiä tapahtunut pakkasten muuttuminen
vesikeliksi sai kaksi joulunjälkirauhaan melkein
tottunutta eläkeläistä ryhdistäytymään.

Hyvinkevytrakenteiset polttopuuhäkit oli pelastettava
lumikuorman alta.
Hän lapioi ja minä jännitin kestääkä katot vai ei.
Olen ollut pienestä pitäen ahkera kaikkeen valmistautuja, 
ihan mahdottomiinkin tapahtumiin.
Tässä kohti mietin kovasti: Jos katto pettää nyt pitää tarkastaa
miehen vammat, tehtävä mitä tehtävissä on, soittaa apua, 
jos pärjätään kahdestaan ensiapuoida mies.
Auttaa hänet kelkaan (!), käynnistää sen moottori. kääntää se ja
ajaa autolle. Irrottaa peräkärri autosta, jättää kelkka ja pk tienvarteen,
keluta mies autoon, ajaa!!! niin minne???
Olemmehan nyt Kuopiolaisia, tosin sinne on tästä n. 70km...
Kun olin ajatuksissani tässä kohti, lopetin valmistautumisen ja
nöyrryin pyytämään:

Hyvä Taivaan Isä auta miestä katolla pysymään ja vahvista
tuon hökötyksen seinärakenteita!
Seinät kesti ja katto.

 Hieman ennen tuota tapausta kiertelin katselemassa toissa kesänä
istutettuja kuusen lapsia. Kovaa on näidenkin pienten
alkutaival. Syksyllä yritin tallata taimien ympäriltä kesän aikana
kasvanutta heinikkoa moni jäi silti niistäkin avun ulottumattomiin.


Läksin edeltä tarpomaan, kyydillä lopun!

2 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Melko hurjaltahan tuo ohuen, teräväreunaisen, katon päällä keikkuminen näyttää. Minä olen samanlainen valmistautuja ja pidän sitä (varsinkin tässä huushollissa, kun mies on toivoton huithapeli, jolle sattuu ja tapahtuu) hyvänä ominaisuutena.

Kamalan pitkä matka teillekin sinne kaupungin keskustaan nyt tuli..Meillä on kunta pysynyt jääräpäisesti itsenäisenä, mutta eipä tahdo homma toimia näinkään, kun ei ole varaa edes toimivaan terveyskeskukseen.

Hyvää ja turvallista alkanutta vuotta teille!

Maria Veikontytär kirjoitti...

Rohkea olen minäkin ollut, "miehuudessani", mutta en koskaan uhkarohkea.
Sairastuminen/loukkaantuminen vakavasti tulee varmaan karsimaan hoidon tarvitsijoita jonoista näillä lievealueilla:)

Hyvää Uutta Vuotta Sinulle ja Karvaisille sekä Korkeammalle voimalle.
Jännitys tiivistyy, loppiainenhan on heti kohta!