Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









tiistai 22. heinäkuuta 2014

Vuonna 1949

Arkipäivänä ajattelen ettei minun elämässäni tapahdu
koskaan mitään ihmeellistä. Olen selannut ja uudestaan selannut
vuoden aikana otetettuja ja saatuja kuvia, saadakseni
kokoon jonkilaisen aloituksen joka olisi minun elämääni.

Ehdottomasti ja varmasti tämä on sellainen!
Olen täällä joskus vastannut sellaiseen kyselyyn 
jossa piti kertoa asioita itsestä.

Kerroin että pikkusiskoni on sellainen "asia",
 se että löytäisin uudestaan hänet 
ihan omaankin elämääni.

Nyt se on tapahtunut!
Minulla on isoveli ja pikkusisko!
Tässä ja vielä, on vaikea kertoa  yksityiskohtaisesti 
miten se tapahtui ja mitä tapahtui.

Me kuitenkin olemme löytäneet toisemme, 
pidämme yhteyttä 
olemme käyneet toistemme luona.

Tämä kuva jota en ole nähnyt koskaan aikaisemmin,
on ollut pikkusiskon mukana.

Kuva on ajalta kun minä olen vastasyntynyt;
siinä ovat Äiti, Isä, Isoveli ja tuo vauva olen minä.

Nyt en enää itke katsellessani tätä kuvaa,
sumuista surua kuitenkin tunnen.

Isä kuoli kuvan ottamisen jälkeisenä vuonna
 ja Äiti täytettyäni neljä vuotta!




7 kommenttia:

Elina Seppänen kirjoitti...

Onnea aivan valtavasti sisarusten löytymisestä, on varmasti sanoinkuvaamattoman tärkeä juttu!

(Ja onpa kiva, että täällä olet taas käynyt blogissa kirjoittelemassa, toisinan tullut pohdittua, mitä sinne kuuluu. :))

Maria Veikontytär kirjoitti...

Tässä iässä SE on tosi tärkeä juttu!Olen minäkin ajatellut välillä teitä vanhoja tuttuja, samalla harmitellut että "kynä katosi".

anja kirjoitti...

Voi että olen iloinen puolestasi. Sama tilanne on ollut minulla, pitkän hakemisen jälkeen löysin isäni sukua, sisarpuolen (isosisko) ja hänen perheensä. Ihana läikähdys sisimmässä kun huomaa kuuluvansa johonkin ihan oikeasti. Harmi vaan, että menetin sisareni vain parin vuoden tuttavuuden jälkeen. Samoin kävi pikkuveljeni kanssa. Mutta elämä on. Nauti täysillä tästä hetkestä, lämpimiä ajatuksia sinulle.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Anja! Sinäpä tiedät mistä kirjoitin! Olisipa mukava vaihtaa ajatuksia tämmöisestä kohtalosta kuin Sinulla ja minulla on ollut

Katjusha kirjoitti...

Ihanaa! Todella ihana asia!

Maria Veikontytär kirjoitti...

Katjusha, ihana asia! Kävin juuri lukemassa teidän kesästänne. Masusi on jo mukavankokoinen ;)

Maria Veikontytär kirjoitti...

Katjusha, ihana asia! Kävin juuri lukemassa teidän kesästänne. Masusi on jo mukavankokoinen ;)