Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









tiistai 26. maaliskuuta 2013

Kahden pennun loukussa

 Ahneita ovat, molemmat!
Kuivamuonaa en tarjoa tässä ahneuden vaiheessa,
nappulat tulevat nieelyksi niin nopeasti ettei koiran lapsi
tiedä syöneensä ollenkaan.
Päädyin samaan ruokaan jota olen elämäni varrella 
useinkin koirille keitellyt.
Oma muunnokseni Yrjölän puurosta,
reilulla eläinvalkuaislisällä ja tietysti rasvaakin reilusti.

 Runsaan ravitsevan aterian jälkeen maistuu 
päiväunet. Lelujen jakamisesta ei ole tullut kiistaa.
Hiihtolomalta toimme Vilille tuliaisiksi IKE-rotan,
sen häntä on erityisen houkuttava molemmista.

Se aika joka jää edellisistä toiminnoista nämä pyörre-
myrskyt viettäisivät mieluiten ulkona.
Pääsemme pihasta suoraan metsään ja autottomalle sivutielle.
Siis meillä ei talutinkaan rajoita lenkeillä liikkumista.

Useimmiten kotiin tulo vaatii pieniä pakkotoimia!

P.S. Kutsumme pikkutyttöä Nuuskuksi,
kukaan ei ole vieläkään kysellyt tämmöistä pentua!
eläinsuojasta.
Kyllä minä IHMETTELEN!


3 kommenttia:

tättähäärä kirjoitti...

Ihana tuo toinenkin vauva... Jostain kun vielä tupsahtaisi teille porokoira, suomenlapinkoira ja karjalankarhukoira niin olisikin kotimainen viisikko kasassa.

Anu kirjoitti...

Kyllä ovat suloisia mutukoita molemmat...siinäpä teille eläkepäivien touhotusta sylintäydeltä :-)

Maria Veikontytär kirjoitti...

Paimensukuinen lapinkoirahan Peikkomme oli. Semmoinen olisi kyllä I-H-A-N-A, säälittäisi vain tämmöisten riehkasijoiden kanssa.
Porokoira... eiköhän sellaiselle vielä olisi sijaa:), karhukoirat ovat hieman kovaluonteisempia aikuisena ??? Toivon kuitenkin ettei enempää näitä?!?
Mutukoita ovat, sitä ei vain vielä tiedä ovatko molemmat meidän? Hyvääkin voi saada joskus Liikaa!