Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









torstai 29. maaliskuuta 2012

Talvihan tämä... mutta kun

Vuosi vuoden jälkeen uskon itseeni vaikka
hyvin paljon syytä ei olisi.

Ostin taas muutamin pusseja näitä sipuli- ,
juurakkopusseja. Kahdessa ruukussa ei vielä minkäänlaista
elon merkkiä.
Tämä super Oxalis kasvaa ainakin tuollaisia
pitkiä tikkuja joiden nenässä on jokinlainen
möykky. Ajattelen että yhtenä aamuna niissä liehuu
liput. Lipuissa lukee:

Geenivirheesi vuoksi emme pysty tämän enempään!


Kymmenessä vuodessa Eteläisessä Satakunnassa
kerkesin oppia että tähän aikaan vuodesta
pihassa voi aloittaa purojen tekemisen tai olisi voinut
jos maa ei olisi ollut niin tasaista.

Tänä aamuna riemastuin yksinäinen MUSTARASTAS
oli oravien kanssa lintulaudan alla pähkinöitä syömässä.

Joutsenia olen nähnyt vain joissakin blogeissa.

Minua ei kiinnosta enää mikään talvessa,
MINÄ HALUAN OIKEATA KEVÄTTÄ

tiistai 27. maaliskuuta 2012

27.3.1971

 Oli lauantai-iltapäivä.
Olimme tulleet kaupunkiin ihan tyhjänpäiväisesti kiertelemään.
Ennen kotiin lähtöä halusin käydä sairaalassa katsomassa
ystävätärtäni joka oli saanut edellisenä päivänä esikoisensa.

Emme päässeet perille, vähän ennen rysähti.
Itse kolaria en muista, alussa musta aukko oli isompikin.

Heräsin seuraavana päivänä teholla.
Muistan kertoneeni sairaanhoitajalle että olimme ajaneet kolarin.

Seuraava vuorokausi onkin pelkkiä pieniä sirpaleita,
oksentamista, kipua, röntgeniä, huutamista, pelkoa,
hätää koirista ja hätää vauvasta.

Lääkäreistä joita oli useampia vuoteeni ympärillä,
pohtivat ja suunnittelivat mitä maidon tuotannolle pitäsi tehdä.

Sairaanhoitaja kertoi myöhemmin että olin hieman epä-
kohteliaasti käskenyt maidon ostoon ruokakaupasta.
Sen jälkeen minulle oli annettu tuhdinpi annos lääkettä
kun olin tahtonut päästä kotiin.

 Kotiin päästyä.
Näkyvillä ovat ne helpoimmin parantuvat vammat.
Useita tunteja olivat kaksi päivystävää kirurgia ommelleet.
Useat haavat ulottuivat ihan kalloluihin saakka. Kieli oli jäänyt 
hampaiden väliin ja oli vuotanut runsaasti.
Sadallaviidelläkymmenelläkahdella tikillä kasvoihin koristettuna ja noin viidelläkymmenellä kieleen tikatulla.

Ja tolkkuihini tultua alkoi mahdoton kiire kotiin,
Minuahan odotti kolmeviikkoinen, ihana, rakas
pikkuinen nimettömäni!


sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kierrätetään, eikun kerätään

 Meillä on jonkin moinen kokoelma erilaisia vempaimia
joilla on tarkoitus helpottaa elämisen mukanaan
tuomia pieniä askareita.
Kuten kaikki tiedämme näitä koneita/apuvälineitä 
ei ole tehty kestämään. Kaipa vain tuomaan hetken hurmio.

Tämä sähkötoiminen kodin kone on varmaankin hankkinut hintansa,
se on ollut käytössä lähes kymmenen vuotta.
Nyt se kuoli yllättäen! Ei pihaustakaan!

Entisessä elämässä olisin toimittanut sen automaattisesti
yhteiskunnan järjestämään kuolleiden koneiden laitokseen.

Mutta nyt en.
Minähän elän uutta elämää:
Kone tuodaan ruokapöydälle, kylmälle kivilevylle.
Etsitään sopivat ruumiinavausvälineet.
Avataan ruumis, se on suljettu valeluukulla
jossa näyttäisi olevan ruuvikin valmiina.
Tarkastellaan ja huomataan ettei luukku missään tapauksessa
avautuisi, luukku on vain stansattu muoviseen kuoreen.
Tehdään roisi kylkiviilto ja elimistö on näkyvillä.
Haistellaan, ei palaneen käryä.
Irroitetaan sydän (moottori) ja tarkastellaan lähemmin.
AA-kokoinen paristo saa sydämen iloisesti pärisemään.


Irroitetaan vielä ruumin oma virtalähde ja kokeillaan... sekin
toimii.
Kirurgi ilmoittaa: "Pannaan talteen, eihän sitä tiiä"!

Avustaja mutisee: "Ja mitähän ei tiiä"????

Kirurgi poistuu kiirellisempiin toimituksiin, avustaja siivoaa jäljet.

P.S Sydämen pituus on 32mm ja
virtalähteen 50mm

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Muistin toissapäivänänä, en enää eilen...

 Kaiken kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen mummo!
Minulla on lapsenlapsien jako jonossa ollut hyvä paikka,
sainhan Sinut "mummontekijäksi".

Onhan meillä ollut monta ratkiriemukastakin
 hetkeä (sanot Sinä varmaan).

On ollut myös niitä joissa olen hetken ajatellut että pitäisi
kai näitä vähän kasvattaakkin.

Paljon, tai oikeastaan riittävästi toivon ja rukoilen 
Sinulle Hyviä Päiviä!

 Kolmen vuoden hujakoilla, Mamman luon käymässä.

Isoja urakoita ja äkäisiä vasaroita.

Ensimmäinen yhteinen valssimme, tulkoon
niitä paljon lisää.




lauantai 17. maaliskuuta 2012

Ihan tosi kertomus


Tämä onnellinen matkakertomus oli jo kertomispannassa.
Onneton tapaus lompakon pesemisestä teki
tästä kuitenkin taas kertomisen arvoisen.

Siis:
Koko alkuvuoden olen ollut onneton ja turhautunut kadottamani
osoitteen vuoksi. Olen etsinyt sitä, ja etsinyt ja vieläkin etsinyt.

Tarina alkaa siitä kun:
Joulun ja uuden vuoden välisellä viikolla olin lähdössä hakemaan
Poikasta tänne Savoon. Junalipun ostin automaatista, pyhistä
huolimatta ne toimivat. Katson olevani jo niin vanha
etten ota riskiä että joutuisin kiertelemään junassa ilman paikkaa.

Kolme junan vaihtoa, kurja juttu! Tämän matkan voisi tehdä
yhdelläkin jos vaan aikataulu sopisi matkantekoon.

Jatkuu ensimmäisen vaihdon jälkeen:
Juna on jo liikkeellä kun seison ostamani paikan vieressä.
Nopeasti arvioituna, minun paikallani istuu n. viisivuotias tyttö
vierellään (kenties isoäiti), heidän takanaan äiti ja parivuotias tytär.
Olen hetken aikaa neuvoton,?
Sanon, ystävällisesti että paikkalippuni on isomman tytön 
paikkaan. Tyttöjen äiti tuohtuu asiasta, säilytin malttini.

Pyysin kuitenkin äitiä ottamaan pienemmän tyttären syliinsä
että isompi tytär pääsee hänen viereensä (äiti oli ostanut
kaksi paikkaa, ne vierekkäiset), kerroin itsekin äitinä ja mummona 
joutuneeni joskus tekemään niin. Kerroin myös että todellakin
tarvitsen paikkani vaivojeni vuoksi.
Neuvottelu kesti tovin, kiukkuisen äidin sääliessä itseään.
Sain kuitenkin paikkani, istuuduttuani ja hetken kuluttua aloitimme
olettamani isoäidin kanssa keskustella hyvin yleisistä asioista.

Loppuhuipennus:
(Hän ei ollutkaan tyttöjen isoäiti, ihan sivullinen vieressä istuja).
Keskustelumme sujuu jouhevasti, huomaamme viettäneemme 
lapsuutemme samassa kaupungissa ja samassa kaupungin osassa,
siinä kohdassa keskusteluun tuli intohimoa.
 Oli kuin olisimme kaivaneet lapioilla hiekkakuoppaa
ja hiekka lensi ja pöllysi.

Ja kuinka ollakkaan:
Kuopan pojalla istuimme me, kansakoulussa samassa luokassa
saman opettajan opetettavina.
Ja muistamme sitä ja tätä ja tuota....
Vilkuilemme toisiamme, ihmettelemme,
olemme onnellisia.
Edellinen tapaamisemme oli kansakoulun kevätjuhlasta v.1960

Kertomuksen loppu:
Matkan pisin osuus on lopussa, minun on lähdettävä junasta.
Kiireessä kirjoitamme osoitteemme toisillemme, vaihdamme
ne lennossa. Sitten minä seison jo asemalla pää tyhjänä ja 
sydän täynnä!

Kotiin tultuani:
Parin päivän päästä en löydä osoite lappua , en mistään.

Kunnes pesen lompakkoni, sen liian moni lokeroisen.
Kaikkia papereita en voinut ottaa lompakosta, ne alkoivat hajota
pienestäkin nykäisystä. Jätn kukkaron kuivamaan kaikkine kuitteineen.

Ja yhdessä niistä oli Sinun osoitteesi, Saanen sanoa Ystäväni!




torstai 15. maaliskuuta 2012

Lounaspalvelua ja iltahuveja

 Runsaasti ovat jänikset liikkuneet, kevättä rinnassa.
Näyttää kyllä siltä että nälkäkin on pupuilla.

Viimekerralla kaadettu iso haapa ei varmaankaan ollut 
erityisen maukasta kantaa, ohuet oksat oli jyrsitty
mutta paksummat olivat jäänet jäljelle.

 Kierrettiin nyt pidempi lenkki ja kaadettiin nuorempia puita
ja runkojakin enemmän.

Ihan puhtaan valkoisia ovat tupsuhännät vielä.
Tällä reissulla ei löytynyt ilveksen jälkiä.

Melkoisesti on minulle riittänyt iloa
erämiehen uudesta hankinnasta.

Minä olen selvästi jo vanhentuneenpi kuin Hän,
en millään jaksaisi nähdä näin paljon vaivaa
opetellakseni uuden PUHELIMEN käyttöä.

Oikeasti, riemua on riitänyt meille molemmille!

tiistai 13. maaliskuuta 2012

En ole koskaan aikaisemmin...

...pessyt lompakkoani, en järvessä, en saunassa en missään!

Nyt pesin, uudessa koneessa, hienopesu ohjelmalla,
sellaisella erityishienolla joka pesee eri kuiduista valmistettuja
likaisuuksia HYVIN HIENOSTI!

Yksi syyllinen on ulkoilutakkini ylimääräinen tasku
 jota en ole koskaan oikeastaan käyttänyt.

Toinen voisi olla turha kiireinen lauantaisen kelkkaretken
jälkeinen pesukoneen täyttö.

Kolmas se että ikääntyminen tuo mukanaan kaikenlaista
uutta tapahtumaa.

Jos ketä kiinnostaa lompakkoni sisältö sitä voi tutkia tästä
(onnekseni) epäselvästä kuvasta.
Erityisen miellyttäväksi tämä julkisuus tekee minut  tuon
runsaan punainen 50€:n seteli. 
Eipä ole usein sattunut minut haltuuni tällaista, sekin menee vaihtoon.

Tuo vaaleanpunainen muovitaskuinen on ajokorttini, olen 
säästellyt sitä sen muinaismuistoarvon takia.
Viimevuoden jälkeen sillä ei ole ollut edes henkilötodistuksen arvoa,
ei ainakaan pankissa.
Vanha valokuva ei kestänyt hienoakaan pesua.

Ainoa todella traaginen seuraus pyykin pesusta oli
että minä olen kadonnut yhteiskunnasta, en voi todistaa
olevani kukaan!!!

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Tahkovuorella


Uusi akku!
Tänään olisi Erämiehellä ollut Talven Suuri Kelkkasafari!
Se jäi nyt väliin, yövuoro vaatii veronsa. Lohtu retki kahdestaan tehtiin iltapäivällä.
Aurinko pilkahteli ja kevättalven tuntu ilmassa.



 Maisemakuvat ovat ällöttävän latteita, kun Tahkovuoren laelta katseli Syvärille korkeus suorastaan huimasi.
Hillitsin itseni enkä ruvennut parkumaan!
Alas mentiin tyylikkäästi. Muitakin kelkkailijoita oli
mielestäni pelottavan paljon. Tässä kohti näkemyksemme
erosivat suunnattomasti.
Alhaalla Syvärin jäällä kiertelimme katselemassa, erilaisia
kulkuneuvoja, sympaattisemmasta päästä kaksi Suomen
hevosta jotka olivat tottuneet elämän ääniin. Tyynesti vetivät
rekensä ja turistit. Tauot tuijottelivat kaukaisuuteen.
Kävin vieressä hengittelemässä yhtä parhaista tuoksuista mitä tiedän.


 Nykyhevosia oli runsaasti.




Eväiden syöntipaikkoja on metsään rakennettu meille jotka mielummin teemme tulen ja kaivamme repusta sen minkä syömme.

Kyllähän Tahkolla olisi ruokailupaikkoja
palvelun kera saatavissa, mutta
mukavampi näin!

Ilma oli suorastaan lämmin ja keli luistava,


Äititytär antoi minulle ohjeita ulkoiluvaatteiden hankinnan varalta.
tunsin itse jo muinaismuistoksi!!!

Tuleen tuijottelua ja sitten saunan lämmitykseen.

torstai 8. maaliskuuta 2012

NAISTEN päivän ostoksilla

 Maanantaina, vai olikohan se tiistai, kun ajattelin pesukoneen
tehneen kuten pitääkin, yllätyin.
Puhtaan pyykin asemasta minulla oli koneellinen
likaisessa vedessä lillunutta ällötystä.

Minulla riitti uskoa kokeilla kaikkia mahdollisia pesu-, huuhtelu-,
ja linkous yhdistelmiä, ne eivät riittäneet.
Pyykit oli otettava koneesta korvoon ja tehtävä mitä 
tehtävissä oli.


 Punnitsimme eri vaihtoehtoja ja tulimme siihen tulokseen että
ei olisi liian aikaista vaihtaa vanhus tuoreempaan.

Oikein sovelias ostos naisten päivänä:)
Minä en sitten millään ymmärrä näiden tällaisten
merkkipäivien todellista merkitystä ja tarpeellisuuta.

Tietysti tällaiselle päivälle pesukoneen osto sopiikin oivallisesti.

Olen minä ihan oikeasti tyytyväinen ostokseemme,
pesin koneellisen, istuin jopa hetken koneen vieressä ja katselin
pyykkien pyörimistä.

 Kauppias antoi ruusun!


Tehtiin yksi miestenpäivä ostoskin!

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Iloa ja hyvää mieltä

Villiviiniltä sain haasteen,
kymmenen asiaa jotka saavat minut hyvälle mielelle.

Tiedän olevani äärimmäisyyksien ihminen, joten pelkkä hyvä mieli ei oikein
saa minua syttymään. Sen täytyy olla ILO!

Hyvä ruokakin saa minut hyvälle mielelle, tässä tarvitaan kuitenkin vahvempaa sanaa, toivon ettei se riko mitään tarkkuus "vaatimuksia."

Tämä kymmenikkö on siinä järjestyksessä kuin kynäni ne kirjoitti, siis ei arvosta ole kyse.



Elämääni tuovat iloa 
ja hyvää mieltä 
monen muun asian ohella:

* Lapseni, ainokaiseni!
Yli neljäkymmentävuotta, ihan joka päivä olen ihmetellyt
miten minua on voinut kohdata tällainen Siunaus.

Entäpä ne kolme poikaa, eivät rakkaampia voisi olla.
ei tullut minusta Savon mummoa, ihan lähimummo vaan,
jonka oli puututtava joskus ikävästikin arjen kulkuun.
He rakastavat silti minua.

* Elämänkumppanini,
Olin jo asennoitunut elämääni yksin,
olin jopa tyytyväinenkin siihen.
Mutta Hän vain tuli... :)

*Ja ajatella! Kaksi kotia.
 Mitä luksusta, eikä olla loukussa.
Tosin linnoista tai merenrantahuviloistahan ei ole kyse.

*Tulevaisuus,
ja sen suunnittelu. Tässä iässäkin on tulevaisuus.
Kukapa tietää päiviensä määrän, paljon vai vähän.

*Ihmettely,
Olin joskus nuorena opintopäivillä Helsingissä.
Luennoitsija oli pappismies joka esiintyi 
jossakin televisio ohjelmassakin.
Mitään muuta en koskaan ole muistanut niiltä päiviltä
kuin sen neuvon jonka tämä luennoitsija antoi:
"Sitten ihminen on vanha kun ei jaksa enää ihmetellä mitään."
Nykyisin ihmettelemme iltaisin milloin mitäkin:)

*Pikkusisko,
Minä tiedän että minulla on maailmalla PIKKUSISKO,
tulen iloiseksi kun ajattelen että vielä me joskus tavataan!

*Äidin ja Isän,
menetystä en tarvitse enää tuskaisena ja huolissani odottaa
ja pelätä. He ovat jo Tallella Siellä.


 *Vapaus,
tarpeettomuuksien haluamisesta. 


*Vanhat valokuvat,
 en koskaan kyllästy katselemaan vanhoja valokuvia,
 etenkin jos ne on vanhanaikaisesti liimattu
albumiin, tummalle paksulle paperille.
Jos en tunne ihmisiä, ei haittaa.

*Hyvä ja iloinen mieli 
minulla on kuitenkin siitä kokonaisuudesta että minulla on elämä
ja Taivas myös!



maanantai 5. maaliskuuta 2012

Kolme kaveria

Uskolliset Ystävät ja 
hieman uskottomammat kaveritkin
ovat elämässä tarpeellisia.

Eivät ne silti voi taata että joka päivä olisi
onnellinen ja hyvä... niin no, 
edes siedettävä.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Toivotellaan

Onnea ja Iloa
kaikkien merkillisten päivien
kunniaksi!

 

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Nyt on hiljaista

 Takapenkkiläinen, oikeastaan lattialainen!
Peikko oli yli kaksi vuotiaaksi hyvin vaikeasti
autoon tuleva.
Oikeastaan ei ollenkaan tullut itse vaan oli
pyllystä tuupattavaa mallia.
Vaiva on helpottunut ajan kanssa.

 Hiihtoloma loppui!
Poikasen edellisen illan loistava ajatus:
Minä olen hoitajalla yhden päivän ja sitten yön kotona
 ja sitten tulen taas tänne!

Lähdimme hyvissä ajoin aamulla ajamaan kohti etelää,
olimme ajaneet noin kymmenen kilometriä kun
tuskainen ääni takapenkiltä valitti:
Minä en saa unta!

Vaiva korjautui melko nopeasti!


Loppumatkaa ajettiin jo Äitityttären kanssa
peräkkäin, yhtämatkaa.

Halaus kotipihalla oli tiivistunnelmainen.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Peikko, minun Peikkoni

Lienenkö täällä kertonut tositarinan oikeasta peikosta!

Kerronpa kuitenkin:
 
Kolme vuotta sitten kun Poikasen äidin hoitovapaa loppui ja
puolipäiväinen ryhmäperhehoito alkoi, puhelias Poikanen
savolainen juuriltaan, joutui monta kertaa tilanteisiin
joissa Häntä ei ymmärretty. Asuimmehan läntisessä Suomessa!

Kerran Hän oli kertonut Mamman luona asuvan Peikon.
Siitäpä hoitajat olivat kovasti ryhtyneet lohduttelemaan
lasta ettei peikkoja tarvitse pelätä, ne ovat vain satua.

Tietysti Poikanen oli kovasti ollut erimieltä. 
Varmasti asuu ja nukkuu Mamman sängyn alla!

Selvisihän tuo kun Mamma tuli selittämään asian oikean laidan.

Peikko on nyt puolessa välissä kolmattatoista vuottaan.
Kiirehän tällä koiralla ei ole ollut koskaan, eikä
ole vieläkään, selkä on jo kuitenkin notkistunut.

Huomasin tässä muuanna päivänä,
 etten ole koskaan tarvinnut käyttää tätä koiraa lääkärissä
sairauden takia.

Enkä koskaan ole ruokkinut häntä millään erikois (kalliilla)
koiranruualla. Koirani syö kaikkea (ei makeita leivonnaisia, eikä
karkkeja). Joskus nuoruudessaan hän sai muutaman kerran
jonkun keksin ja kerran suklaakonvehdin.
Hyvin nolona otti makeat suuhunsa, hampaat irvessä, 
vei ne piiloon ja tuli nolona takaisin.

 

Toinen tarina minulla on kummityttö.

Koiraihminen kokonaisuudessaan. Hän kirjoitti fb:ssa
siirtyneensä koiriensa ruokinnassa barffaukseen.

Hämärä mielikuva syttyi aivoissani, piti kuitenkin kysyä
että mitäs se tämä sitten on.

Kyllä minua nauratti!
Näissä alakuvissa koirani barffaa!!!
Ihan itse aloitti, nyt jännitämme tuleeko susi/karhu 
osilleen BARFFAAMAAN Peikon ulkoilmaravintolaan.