Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Vaihdantatalous-sienestystä

Sieniä ja sipulia silputtuna, mausteena suolaa. 
Hieman kermaa kostukkeeksi.
Sitähän se oli - lapsuuden sieniruoka.

Tänä syksynä on kuulema paljon sieniä, missähän ne ovat?
Minun eteeni ei ole sattunut.
Onneksi on naapuri joka löytää metsän kaikki herkut!
Nyt on käsittelyssä suppilovahverot, ihan koko sankollinen!

Pieniin rasioihin sipulin kanssa kuullotettuna pakastimeen,
sienipiirakkatarpeiksi.

Uuniin sopii mietoon lämpöön kaksi pellillistä kuivumaan
rapiseva kuivana lasipurkkiin ja tiivis kansi päälle.
Kastikkeisiin, keittoihin ja jauhelihaan talven mittaan.

Hirven kaatolupia on tänä syksynä saatu vähän.
Onneksi niin, hirvet ovat vähentyneet huomattavasti
erityisesti urokset on kaadettu tarkkaan, kesällä on näkynyt
vasattomia hirvilehmiä.
Mikäli kuitenkin hirvenlihaa saadaan olen ajatellut
että suppiksista voisi suunnitella jotain uudenlaista
lisäkettä hirvipaistille, vaikkapa jouluksi.

3 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Kiitos, meille maistuu vaikka uudella ohjeella ennen jouluakin hirvevliha-sieni-sipuli pata/keitos tai mitä sitten ikinä teetkin :-)

Anu kirjoitti...

Kiitos, meille maistuu kyllä vaikka vanhallakin resetillä hirvi,sieni,sipuli pata/keitos ja ennen jouluakin :-)

Maria Veikontytär kirjoitti...

Jollakin muulla lihalla järjestyy sitten Poikasen syyslomalla :) ja jollakin resetillä.
Olin muovikuppikutsuilla siellä oli tarjouksessa "hehtolitran" muoviuunipata tulit heti mieleen.