Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









tiistai 17. heinäkuuta 2012

Pienessä punaisessa tuvassa

 Joillakin on taito saada pihaansa viidakon tuntua,
kukkivan viidakon. Aivan kuin kaikki tämä ihanuus olisi
löytäytynyt tähän ihan omin avuin!

 Heinäsaiväsrakennelma pihalla oli vielä kesken,
seipäänkärkienkeleitä eteisen ikkunalla.

 Menneiden vuosikymmenten arkea,

 separaattorinkin.
Minä muistan joskus pienen pienenä tyttönä
saaneeni pyörittää kammesta kun Kaisa-täti
kaatoi maitoa koneen kulhoon. kermaa ja kurria tuloksena.

Tänne vinttikammariin olemme, Poikanen ja minä kömpineet 
nukkumaan, ihanaan päästävedettävään, uni oli suloista
kuin tämä mökki ja pihakin.

5 kommenttia:

anja kirjoitti...

Nostalgisia muistoja nostatti postauksesi! Meidän mummolan separaattori oli vuosikausia autotallin nurkassa, nyt joku osti sen pihakirppiksellämme.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Taidamme olla samoja ikiä kun separaattori on nostalgiaa Sinullekin. Hyvähän se on kun nuoret kokoavat menneen ajan tavaroita talteen, vaikka eivät oikein tietäisi niiden tarkoitustakaan. Ovathan tallessa ainakin taas jonkun aikaa.

Hirnakka kirjoitti...

Meilläkin on tuolla tallessa odottelemassa mieheni mummon separaattori. Eihän niitä vanhoja aarteita voi pois heittää.

Ihania heinäseiväsenkeleitä.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Meidän omaa kulttuuriperimäähän ne.
Täällä lähellä on kaksi taloa jossa tehdään heinä vielä seipäille, tekee mieli pysähtyä katselemaan kun ohi ajaa:)

Anonyymi kirjoitti...

Entisajan esineet ovat mielenkiintoisia ja ne kertovat aikansa työtavoista. Jotkut ovat vain niin isoja, että säilyttämiseen tarvitaan tilaa ja sitä ei aina ole, valitettavasti.