Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









torstai 14. kesäkuuta 2012

Hieman haikeuttakin...

 Lähtö Salomaalle pitkän talven jälkeen oli
mieluista ainakin Poikaselle.
Odottajan aika on pitkä.

 Ajettiin pihaan ja yhdellä silmäyksellä oli selvää mitä 
AINAKIN tehtäisiin, koetettaisiin kaivaa esille hieman kulkuväyliä
tästä villistä lännestä. Yllä perennapenkki/kukkakuopaksi myös
mainittiin aikanaan.

 Tulomatkalla naapuri-Musti havaitsi Peikon saapuvaksi,
vanhapiikamme kävi kyllä iloisesti tervehtimässä,
mutta tykkäsi huonoa henkilökohtaisten paikkojen
tutkiskelusta. Vetäytyminen taluttimen ulottumattomiin
takasi naisrauhan.

 Vanhat rakkaat lelut olivat kuin uusia.

 Puhalleltiin voikukan siemeniä, lämmitettiin saunaa,
nukuttiin saunakammarissakin ja vielä makuupusseissa.
Pumpattiin vettä kaivosta (se on erityisen mukavaa).
Hikoiltiin ja tapettiin itikoita! Niitettiin viikatteella ja
 ruohonleikkurilla. Mamma siivosi pirttiä, vähän saunaa ja
vielä vähemmän saunakammaria.

 Vähitellen löytyi kukkapenkistä jotain sinne 
istutettuakin. Omenapuut olivat jo kukkineet,
jää nähtäväksi repikö tuuli kukkien terälehdet,
pölyttäjiä ei ollut äänestä päätellen paljon!? 
Omenasato on hyvin epävarma!

 Raparperit olivat viidakoituneet ja Peikko makaili onnellisena
tutussa navetan varjossa. Kotiin lähtöä valmisteltaessa 
Peikko seuraili tapahtumia, teki omat johtopäätöksensä
ja päätti jäädä Salomaalle.
Heittäytyi kuuroksi ja sokeaksi ja TYHMÄKSIKIN.

Euran emännän jätin keskelle pöytää pitämään 
silmällä vierailijoita.
Se on ihan totta: Isoimmalla on kesäsuunnitelmia,
kuulema!

Ei kommentteja: