Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









perjantai 13. tammikuuta 2012

Hyvin lyhyt hiihtoretki




                                     Lunta on tullut ja tulee koko ajan lisää.
Hiihtämisestä on puhuttu... ja nyt pantiin toimeksi.
Ikivanhat (puu)sukseni ovat Satakunnassa,
täällä näyttää olevan minun tarpeisiini suksia ja sauvoja
ja monoja.

Into täytyy olla omasta takaa!
Suunniteltiin pikaista pyrähdystä Majavapurolle ja
Peikko mukaan.

Heti kun olin saanut puettua kaikki asiaan kuuluvat 
vehkeet ja rentteet päälleni huomasin että eteenpäin 
pääseminen olikin ihan toinen juttu!
        Ihan selvästi kuitenkin muistin että olen hiihtänyt 
jopa viime talvena ainakin 200 metriä.

  Mutta en koskaan, ikinä, never ever, näin luistavilla suorastaan
henkeä salpaavilla suksilla, luistoa riitti eteen ja taakse.
Peikko oli urhea, lunta oli niin paksulti että mahansa varassa
kellui kuin uimarannalla, jalat eivät yltäneet maahan.

Emme hiihtäneet lammelle saakka,
käännyimme noin puolen kilometrin
jälkeen kohti autoa.
Meillä on kuulema  PITOTEIPPIÄ kotona.
Peikolle suunnitellaan lumikenkiä!


3 kommenttia:

Irmastiina kirjoitti...

Hyvä, että luisto oli hyvä...:D

En ole minäkään hiihtänyt vuosiin..

Millan kirjoitti...

Lumikenkäpeikko olisi kyllä näkemisen arvoinen ilmestys ;D

Maria Veikontytär kirjoitti...

Vajaan kilometrin edes-takaisin hiihto sai minut vakuuttuneeksi että haluan tätä lisääkin! Heti kunhan sukset saavat annoksen teippiä;)

Sekaan vain Irmastiina!

Hetken aikaa taisimme keskustella asiasta ihan tosissaankin, heti julkaisen kuvan jos asia etenee.